Mulle koiran vire on ihan äärettömän tärkeä asia missä tahansa lajissa. Koen treenaamisen huomattavasti mielekkäämmäksi jos koira on korkeassa vireessä, paristakin eri syystä.
1. Se tunne
Jos mulla on sellainen olo, että ellen osaisi kikkailla palkkojeni kanssa oikein, koira menisi mielummin sohvalle nukkumaan niin ei sitä silloin itsekään ihan niin mielellään sitä kenttää tallaa.
Koira joka on korkeassa vireessä tuntuu käsissä sellaiselta väreilevältä energiapallolta joka säteilee muhun päin kun pääsee tekemään töitä. Toivoisin, että jokainen koiraharrastaja kokisi joskus sen tunteen. Se on ehkä se syy miksi seuraaminen on aina ollut mulle tärkeä liike, koska siinä liikkeessä ensimmäisen kerran koin sen tunteen. Toki asiaan auttoi se, että tietenkin ensimmäinen koira jonka kanssa tämä yhteys saavutettiin oli Mio, joka parhaimmillaan nojasi OIKEAAN jalkaan eli tekniikka oli sanotaanko mielenkiintoinen - ja silloin sen yhteyden tunsi muutenkin kuin henkisellä tasolla :) . Mutta se tunne!
Eräs karjakoiraharrastaja puhui siitä olosta mikä hänellä oli ohjatessaan hyvin kuumaa karjakoiraansa agilityradalla. Tämä on jäänyt mulle hyvin mieleen, koska se kuvastaa niin paljon sitä, mitä itse olen kokenut tokossa. "Se tuntui siltä kuin olisit ohjaillut ukkospilveä".
Toki vireitä on erilaisia ja joskus hieman matalampi vire kantaa koiraa paremmin ja paineettomammin suorituksen läpi. Mutta oli koiran tyyli mikä hyvänsä, suurimmalle osalle se vireen nosto etenkin nuoren koiran treeneissä on ihan ykkösjuttu. Tähän päivään mennessä mun lajikoulutuksissani on ollut vain kaksi koiraa, joita ollaan hieman koetettu laskea vireeltään - ja sekin vain hetkellisesti. Kun tekninen osaaminen kasvaa, myös vire kestää olla korkeammalla.
2. Häiriönsieto
Häiriöt ja niiden kestäminen ovat tietysti hirvittävän tärkeässä osassa treenaamista. Koirahäiriöt, hajuhäiriöt, ruokahäiriöt, sosiaaliset häiriöt, saalisärsykehäiriöt - vähän aina koirakon tasosta riippuen jotain häiriöitä pitäisi muistaa pitää aina treenin rinnalla mukana.
Kuitenkin useimmiten, jos koiralla on häiriönsiedossa jotakin ongelmaa, on ongelmaa myös työskentelyinnossa. Poislukien ne koirat, joilla vire on korkea mutta kohdistuu väärin, eli nimenomaan ohjaajan kautta tuleva vireen nousu saa sen sinkoilemaan hallitsemattomasti palkkioiden odotuksen takia. Silloin usein pohjalla on teknistä osaamattomuutta, nuori koira tai ohjaajasta paineistuminen.
Korkeasta vireestä tulee koiralle usein kupla jonka sisällä sen on hyvä olla, ja ympäristö lakkaa merkitsemästä sille niin paljoa. Mio, joka oli toisille koirille aggressiivinen koira, kykeni tekemään ryhmätreeniä tokossa ja käymään kisoissa koska se oli sille tärkeä tehtävä jonka se suoritti melko korkeassa vireessä.
Jos painiskelet koirasi kanssa pitkään jatkuneista häiriönsieto-ongelmista, kannattaa lähestyä tätä ongelmaa myös toisesta näkökulmasta: haluaako koira tehdä töitä tarpeeksi paljon?
3. Toistonkesto
Sanomattakin selvää, että korkeammassa vireessä oleva koira jaksaa tehdä enemmän toistoja.
4. Korkeavireinen koira on kova koira
Myös hieman pehmeä ja herkkä koira pystyy usein ilmentämään jonkun verran kovuutta kentällä jos se on korkeammassa vireessä. Esimerkkinä siskoni ukkosta pelkäävä koira, joka kuitenkin pystyi juoksemaan agikisat läpi ukkosmyrskyssä.
5. Kisavalmius
Kun koiraan saa sen pienen ripauksen hulluutta kentällä, se alkaa yhdistää korkeaa virettä siihen itse tekemiseen, ja kun se saa siihen itse tekemiseen yhdistettyä sen innon, se alkaa vahvistaa itse itseään. Harvasta koirasta tulee hyvä kisakoira jos se tankkaa motivaatiota pelkästään palkkioista, vaikka toki loppupalkoille rakentamisilla ja hyvällä, systemaattisella palkkojen vähentämisellä saadaan paljon hyvää kokeenomaista suoritusta aikaiseksi. Kuitenkin ne koirat, jotka tekevät pitkää ja onnistunutta koe/kisauraa ovat pääsääntöisesti niitä, jotka motivoituvat itse suorituksesta. Harva koira on luontaisesti motivoitunut esim. tokoon joten tottakai se alkutilanne on pääasiassa aina se, että perustelemme koiralle palkkioin, miksi vaikkapa se toko tai tottis tai rally on niin kivaa. Mutta kun tarpeeksi pitkälle pääsemme, voimme jossain vaiheessa huomata ettei se koira kaipaakaan sitä palkkiota enää niin paljoa kuin aluksi - koska se vaan haluaa suorittaa sitä itse tehtävää. Silloin itse työskentelystä tulee koiralle myös palkitseva asia, ja ohjaaja pääsee paljon, paljon helpommalla koiran kisakestävyyden rakentamisessa.
Korkealla vireellä on toki kolikon kääntöpuolia, eikä se ole läheskään kaikkien kuppi kahvia. Korkean vireen huonoja puolia ovat:
1. Pois optimaaliselta oppimisalueelta.
Eilen kun lähdin treenaamaan Riittaliisan kanssa, mulla oli todella hyvä ajatus päässäni. Mulla on ollut ongelmia motivoitua kaukokäskyjen tekemisen kanssa, kuten aiemmin kirjoitinkin, ja lähdin ratkomaan ongelmaa niin, että miten saan itseni tekemään kaukoja kun kaikki muut liikkeet motivoivat mua treenaamaan paitsi kaukot. Ilmiselvä ratkaisu! Teen aina kaukot ensimmäisenä, jotta saan palkattua itseni sillä että saan sen jälkeen treenata muita liikkeitä.
Joo ei, Ritalla oli jotain ihan muuta mielessä. Se pieni hulluuden siemen joka siinä lähti eilen kytemään kertoi hyvin selvästi, että nyt ei muuten ole se hetki kun rupean tekemään seisomisvaihtoja (jotka ovat meillä vasta ihan alussa) kentällä. Kun pyysin ensimmäisen seisomaan nousun, sain karjakoiratykinkuulan luokseni, haukkua ja ympyrässä juoksentelua. Asia selvä, tämä tehtävä ei ole sellainen joka me voidaan suorittaa niin korkeassa vireessä. Tehtiin pari maahan-istu -vaihtoa ja siirryttiin äkkiä teknisesti varmempiin liikkeisiin.
Oppiminen korkeassa vireessä on siis haastavaa. Toki koira oppii jonkun verran, mutta mitä korkeampi vire on, sen kauempana ollaan optimaaliselta oppimisalueelta. Myös koiran ohjattavuus muuttuu huomattavasti kun vire nousee. Aiemmin pikkurilliä liikuttamalla ohjailtava koira saattaa vaikkapa rally-tokossa tarvita ihan hartiavoimin ohjaamista pystyäkseen suorittamaan saman tehtävän korkeassa vireessä.
Nenätyössä tämä näkyy myös selvästi toiminta-alueen parhaalta puolelta poistumisena. Katla jos lähtee noseworketsintään normaalia korkeammassa vireessä, se usein porhaltaa ensimmäiset kaksi metriä etsintäalueesta nenä kiinni. Meillä onkin nyt vakiintunut vihje tähän tilanteeseen: "nenä auki mummo!"
Usein ensimmäinen ratkaisu on se, että koiran virettä ruvetaan laskemaan, ja monilla koirilla siihen varmasti onkin varaa. Mutta jos käsissä on koira, jolle se hyvä korkea vire ja vireen kesto ei ole mikään itsestäänselvyys, suosittelen aina että älkää hyvät ihmiset laskeko sitä virettä: nostakaa teknistä osaamista! Koiran pitää tavallaan oppia se tehtävä uudelleen kun se saa uuden vaihteen silmään, kunnes se oppii työskentelemään myös korkeammassa vireessä. Tämän takia Ritan kanssa en lähtenyt laskemaan sen virettä kun kaukokäskyt eivät onnistuneet, vaan siirryin tekemään niitä tehtäviä joita se osaa suorittaa jo teknisesti tarpeeksi varmasti että ne onnistuvat korkeammassakin vireessä. Ja treenasin kaukot sitten kotona rauhassa matolla istuskellen ja rauhallisesti namitellen. Eli harkitse aina, kannattaako virettä laskea vai nostaa teknistä osaamista. Koska koiran treenaaminen ei loppupeleissä ole pelkkää oppimista ja opettamista, ja meillä on varaa poistua koiran ideaalista oppimisalueesta. Silloin me treenaamme vaan sitä intoa ja varmuutta niihin asioihin, joihin meillä on jo tekniikkapohja. Ja koirakin oppii ajan myötä oppimaan tehokkaammin korkeammassakin vireessä.
2. Stressitasot ja paine
Tottakai stressitasot ja paine nousevat kun koira toimii korkeassa vireessä. Jotkut ohjaajat eivät halua tätä ollenkaan, ja joillekin koirille se ei sovi ollenkaan. Jos koira on hyvin herkkä ja paineistuva, sille voi olla huomattavasti parempi tehdä asiat suhteellisen matalalla vireellä. Mulla nyrkkisääntönä on se, että treenaamisen stressin ei pidä heijastua treenikentän ulkopuolelle, vaan jäähylenkin aikana koiran täytyy pystyä palautumaan normaaliksi.
Itse ajattelen, että stressitason nousu ei ole koiralle vain negatiivinen asia. Toki se on, jos se nousee liian korkealle. Mutta monet koirat, omani mukaanlukien, kaipaavat sitä kiihtymistä. Se on silloin mun valintani, tarjoanko sitä niille vai en. Rita kiihtyy monista minun vaikutusvaltani ulkopuolisista asioista todella paljon, ja jos haluan saada sen hallintaan, mulla on oltava jotakin kiihdyttävää sille tarjota. Ja mullahan on, joten sen myös tarjoan.
Koiran pitää saada kiihtyä asioista, sen pitää saada sekä nostoja että laskuja sen stressitasoon, ja sen pitää saada elää.
3. Vuotaminen
Jotkut koirat alkavat vuotaa kun vire nousee. Jos ette koskaan ole käyneet katsomassa 3. luokan agilitykisoja, saatatte törmätä siihen ilmiöön, kun innostus ei enää liitykään pelkkään suoritukseen vaan myös suorituksen odottamiseen ja itse kisatilanteeseen. Silloin siellä näkee joskus niin ihmeellistä perseilyä koirilta että tällainen ei-agilityihminen saattaa katsoa vielä toiseenkin kertaan että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Syy on siinä, että koira on kovassa kiihtymyksen tilassa, ja sillä on varaa vähän revetä liitoksistaan jos sillä ei ole selkeää tehtävää suoritettavana juuri silloin tai sen kanssa ei ole harjoiteltu paljoa vireenhallintaa. Eli toisin sanoen koirat vuotavat helposti.
Niin, että siihen vuotamiseen. Ääntäminen, hyppiminen, hössöttäminen, pureminen, jalkojen tärinä, pärskiminen, rähinä, tekniikan rikkoutuminen. Tervetuloa vuotavien koirien ihmeelliseen maailmaan. Vuoto on usein monen asian summa: hermorakenteen, teknisen osaamisen ja viretason yhteisvaikutusta pääasiassa. Hermorakenteeltaan rautainen koira ei välttämättä vuoda mitenkään vaikka se olisi todella korkeassa vireessä ja teknisesti hyvin epävarma. Mutta jos koiran hermot ovat siitä yhtään häilyväisemmät, se jonkun verran todennäköisesti vuotaa ennemmin tai myöhemmin. Epäsystemaattisista vuodoista usein pääsee yli ihan vaan teknistä osaamista parantamalla (jos koira esim. perusasentoon tullessaan piippaa, on syy usein siinä että perusasennon tekniikka ei ole tarpeeksi varma, ja vaatii lisää toistoja onnistuakseen), mutta jos vuodot alkavat olla jatkuvia ja systemaattisia, voi vireenhallinan kanssa joutua tekemään enemmänkin töitä.
Kaiken kaikkiaan kyllä, olen aivan pähkinöinä Ritan eilisestä treenistä. Hetkittäisiä välähdyksiä sillä on ollut tästä viremaailmasta aiemminkin, mutta ei koskaan näin voimakkaana ja koko treenin kestävänä. Mikä lie sen nyt naksauttanut kohdalleen: eilinen treenilepopäivä, uusi frisbee (joka on nyt edesmennyt frisbee) tai uusi kiva kenttä. Oli mikä oli, nyt tähtien asennot olivat paikoillaan ja hetken aikaa pystyin unohtamaan kaiken muun ja pystyin vaan nauttimaan siitä omasta pienestä ukkospilvestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti