maanantai 29. elokuuta 2016

Kun koiranpentu kissaa jahtasi

Olen ajatellut tätä blogia kirjoittaessani, että turhaan kirjoitan sellaisista asioista jotka on kirjoitettu sataan kertaan sadassa eri blogissa ja jotka opetetaan jokaisella pentukurssilla. Mutta sitten taas tulin toisiin aatoksiin: ensinnäkin tällä hetkellä hukun pentukurssipaikkakyselyihin ja koko ajan mieltä hiertää ettei ole tarjota paikkaa jokaiselle. Ja toisaalta sitten taas kun niitä pentukurssin luentoja pitää, tuntuu että siellä on paljon sellaista asiaa joka on monelle pennunomistajalle tärkeää tietoa ja ilmeistä päätellen antaa sopivasti ajattelun aihetta. Siksi tällä kertaa puhutaan aika perusasioista.

Elikkäs. Mulla on pentu jälleen ja voi pojat se pistää taas akkaa koetukselle. Pentuarki on ihanaa, mutta myös raskasta ja todella, todella työlästä. Ja täytyy sanoa että kyllä se tuo ihan omaa maustettaan noihin pentukurssien pyörittämiseen, kun muistaa taas tarkasti miltä tuntuu kun kotona on pentu joka ei osaa vielä yhtään mitään. Sen takia pentukurssini luento nimeltä "koiran oppiminen" painottaa tällä hetkellä hyvinkin paljon niihin asioihin, joihin emme kentällä pääse kovin helposti käsiksi, eli ulkopuolisiin vahvisteisiin.

 Ulkopuoliset vahvisteet, ai mitkä? Muutama tosielämän esimerkki.

1. Jätät oven huonosti kiinni, ja yksin jäätyään pentukoira hyppää oven salpaa vasten. Tämän jälkeen se pentu pääsee käsiksi keittiön pöydällä olleeseen mustikkapiirakkaan ja syö sen melkein kokonaisuudessaan. Mitkä käytökset vahvistuivat? (Niin ja rally-tokoleiriläiset, sori siitä piirakasta, muistan jatkossa tarkistaa oven paremmin lukkoon :) )

2. Sulla on pentu, joka on innokas menemään toisten ihmisten luokse. Pentu on sulla vapaana pihalla kun joku tulee moikkaamaan. Kutsuista huolimatta pentu karkasi ihmisen luokse ja ihminen silittelee ja rapsuttelee pentua sen hyppiessä ihmistä vasten. Mikä käytös vahvistui?

3. Kotona ollessaan pennun ohi kävelee kissa, ja pentu lähtee sitä jahtaamaan ja pyrkii sitä puremaan. Mikä käytös vahvistuu?

4. Lenkillä ollessaan pentu hömpsöttelee omia menojaan, mutta yhtäkkiä päättääkin mennä ja purra lauman vahvinta koiraa kaulanahasta. Mikä käytös vahvistuu?

Nämä kaikki ovat elävän elämän esimerkkejä, ja hyvin tuttuja monelle pentukoiran omistajalle. Se syy minkä takia haluan käydä näitä asioita läpi (myös siellä pentukurssin luennolla) on se, että näitä asioita me ei nähdä siellä kentällä. Voimme siellä ainoastaan luoda pieniä esimerkkitilanteita joissa harjoitellaan esimerkkiratkaisuja, mutta me ei saada sinne kentälle kissaa juoksemaan tai harjoitella oven takana oloa silloin kun toisessa huoneessa on mustikkapiirakka. Ja näitä tapahtumia kuitenkin tulee eteen pentujen kanssa ihan jatkuvasti. Koko ajan.

Ja sen takia haluaisin keskittyä tällä kertaa johonkin muuhun, kuin siihen mitä ohjaaja pystyy omilla vahvisteillaan vahvistamaan: lähtöoletuksena on, että ihminen jatkuvasti vahvistaa oikeaa käytöstä parhaan osaamisensa mukaan. Opettaa luopumista, luoksetuloa, irroittamista, jne. Mäpä kerron teille yhden suuren salaisuuden. Kun se ei vaan perhana vieköön riitä.

Jaa miksi ei? No ensinnäkin siksi, että jotta pystyisimme muokkaamaan ympäristöä niin hallittavaksi, ettei pentu pääsisi toteuttamaan mitään näistä, se eläisi muovilaatikossa. Näitä asioita tulee vastaan, jos tarjoat pennulle normaalia pennun elämää. Eikä oikeasta asiasta palkitseminen auta sen siunaaman vertaa siinä vaiheessa kun se pentu pääsee toteuttamaan sen jonkun asian, mitä sen ei pitänyt päästä toteuttamaan. Oikeasta asiasta palkitseminen ei riitä siksi, että se koira saa palkkion väärästä käytöksestö siltä ulkopuoliselta vahvisteelta. 

Otetaan tarkemmin tarkasteluun esimerkki nro. 4. Tämä on siis meidän arjesta napattu esimerkki. Eli Mauri alkoi jossain vaiheessa kiusata Katlaa lenkillä, eikä Katla sanonut sille asiasta mitään. Nyt sitten, mähän palkkasin sitä joka kerta, kun Mauri meni Katlan ohi nätisti purematta. Miksi se ei riittänyt toiminnan lopettamiseen? Koska Katlan pureminen on kivaa, ja koska mun maailmassani pentukoirat ei määrittele sitä, voinko kävellä lenkillä koko lauman kanssa koirat vapaana vai en. Mauri olisi mennyt iät ja ajat todella tyytyväisenä win-win -tilanteessa, saaden palkan sekä Katlan ohi menemisestä että Katlan puremisesta. Voiko kivempaa olla? Joten tämän vuoksi puutuin tilanteeseen heti kun se esiintyi ekan kerran. Nykyään käytös tulee esille vain hyvin satunnaisesti ja erityisen kiihdyttävän mielentilan ollessa päällä.

Toinen esimerkki meiltä kotoa on tämä kissojen jahtaaminen. Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien Mauri on ollut sitä mieltä, että kissoja olisi kiva jahdata. Joten sitten palkattiin kun ei jahdattu, laumautettiin kissoja ja Mauria - ja sitten kun se perään sinkoaminen ekan kerran tuli esille, annettiin toiminnan katkaiseva palaute: ei, kissojen jahtaaminen ei ole hauskaa viihdykettä johon voit rauhassa opetella.

Näiden esimerkkien kautta nähdään ne tärkeimmät kulmakivet siihen puoleen koiran koulutuksesta, kun se sun taskussasi oleva ruoka tai lelu tai sun antamasi kehu ei toimikaan ainoana vahvisteena. Sen kaavio näyttää tältä:



Ja tämä ohjaajalta tulevien vahvisteiden osuus on, ihan todellakin ehkä maailman karsituin versio, ihan sen takia että ne on niitä helppoja asioita: niitä joita harjoitellaan kentällä joka päivä ja joita käydään läpi sen tuhat kertaa sen tuhannessa eri pennunkasvatusoppaassa. Ja siellä käydään läpi aina myös tämä ennakointipuoli, eli pidä-pentu-muovilaatikossa-ettei-se-tee-väärin - malli. Viimeistä kahta puolta ei yleensä käydä ihan niin tehokkaasti läpi. Olettaisin että se johtuu siitä että joko ihmiset eivät aina muista minkälaista on elää pentukoiran kanssa jonka pääasiallinen hereilläolon agenda on viihdyttää itseään mahdollisimman monella kielletyllä asialla, tai sitten ihan siitä että mielummin tehdään sitä teoriassa kivalta kuulostavaa kiiltokuvaa, joka vaikuttaa loogiselta ja helpolta - sen kun et päästä pentua tekemään väärin ja sit palkkaat kun se tekee oikein. Helppoa, eikö?

Mutta siinä tilanteessa kun se pentu nyt ei tosiaan elä siellä muovilaatikossa vaan ihan normaalia pennun arkea ja se ensimmäinen ongelmatilanne tulee vastaan, pitäisi pennunomistajille pystyä esittelemään myös tämä valintatilanne: joko sun pentusi oppii tekemään sitä ihanaa väärää asiaa jatkossa enemmän ja enemmän ja enemmän, tai sitten sä juuri tällä silmänräpäyksellä kaivat sisältäsi sen leijonaemon joka rynnistää esim. turvaamaan vanhan mummokoiran leppoisat eläkepäivät, tempaiset sen pienen koiranpentupiraijan irti mummun kaularaiveleista ja pidät huolta, että sillä ei ole kivaa. Eikä se palaute ole mitään kamalaa tai pelottavaa, vaan pennulle selkeä tiedote: tämä ei ollut mun mielestä kiva leikki, eikä muuten ollut sunkaan mielestä rakas pentukoirani, eiksnii? Meillä moisen vasteen saa aikaiseksi omistajan totinen elekieli, ärähdys, pennun kuonosta kiinni ottaminen ja rauhoittumisen odottaminen. Monille pennuille riittää huomattavasti vähempikin palaute. Tärkeintä on se vaste: pentu joka ei ole peloissaan, mutta joka toteaa että ei, ei se kivaa ollut kyllä sittenkään. Mikäli vapaaksi päästyään pentu saman tien palaa ei-toivottuun tehtävään, et ole saanut vastetta katkaisullesi.

Mutta tärkeimpänä asiana, joka tästä voisi jäädä nyt mieleen on tämä: seuraa sitä sun pentuasi. Kiinnitä huomiota asioihin jotka ovat sen mielestä hauskoja, kiihdyttäviä, villiinnyttäviä ja ihan vaan sikasiistejä. Ja sitten kiinnitä huomiota siihen, millä käytöksellä se pääsee toteuttamaan sitä siistiä asiaa, ja miltä sen käytös näyttää sitä toteuttaessa. Mikäli jokin käytös on sellainen joka ei istu teidän arkeen: ennakoi, hallitse ja katkaise. Älä jää odottamaan, josko se käytös mystisesti katoaisi itsestään pois. Todennäköisesti se ei sitä tee. Ja mitä pidempään jäät odottelemaan ja katselemaan sen käytöksen kehitystä, sen isompi työmaa sulla on edessäsi.

lauantai 27. elokuuta 2016

Tahdosta toteutukseen

Olen joskus jossain rally-tokokoulutuksessa kysynyt osallistuneilta ohjaajilta, että kuinka moni heistä haluaisi tehdä koirastaan rally-tokovalion. Kaikki osallistujat taisivat vastata myönteisesti. Ja voin kuvitella että jos sama kysely tehtäisiin isommallekin yleisölle, olisi myönteinen vastausprosentti aika suuri. Ja miksi ei olisi? Haluaminen on helppoa ja halpaa.

                                                Mauri on jo iso poika. Kuva: Heli Tuominen

Sitten kun taas mietitään, mikä on se syy miksi niin monella ihmisellä ei ole sitä valiota käsikynkässään, kyse ei ole haluamisen puute, vaan se että se halu ei loppupeleissä ole kovin suuri. Ei silloin kun se pistetään samalle viivalle muiden halujen kanssa. Eli ehkä kuitenkin pitäisi kysyä kysymys eri tavalla.

Haluatko tehdä koirastasi (lajin x) valion enemmän kuin
- katsoa telkkaria (miten voi olla mahdollista että tänä päivänä ihmiset katsovat telkkaria keskimäärin pari tuntia päivässä. Kenellä helvetillä on aikaa hassata niin iso osa elämästään täyteen turhuuteen?)
- lukea kirjoja
- jumittaa netissä
- pelata videopelejä
- nukkua ylipitkään aamuisin
- tavata ystäviä

No, kukin tietää mihin aikansa arjessa käyttää. Tämä saa kysymyksen haluamisesta jo hieman eri valoon. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että pelkkä haluaminen ei riitä tuottamaan tuloksia, vaikka se onkin se tärkeä alkusysäys. Eli seuraava kysymys on: miten paljon sä oikeasti haluat sitä sun tavoitettasi?
                                                      Rita odottaa vuoroaan karjisleirillä


Niin ja muuten, se valionarvo on ihan täysin tuulesta temmattu esimerkki tavoitteesta. Mainitsemassani koulutuksessa lähes kaikki taisivat olla treenaamassa alkeista avoimeen luokkaan, jolloin valionarvo on yleensä sellainen konkreettinen asia mutta useille hieman kaukaiselta tuntuva. Mutta samat asiat pätevät oli tavoite sitten tasolla valio tai kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyminen.

Nyt jos sitten mietitään, mitä se sun tavoitteesi saavuttaminen vaatii. Se saattaa vaatia lähes jokapäiväistä treenaamista, tai se saattaa vaatia sen että treenaat useampia kertoja päivässä, riippuen taas siitä tavoitteestasi ja koirastasi. Ja mikäli sulla ei vielä ole sellaista rutiinia että se treeni lähtee ihan heittämällä, ei auta muuta kuin oikeasti punnita se halusi määrä ja sen jälkeen luopua jostakin, joka on sen työn tekemisen tiellä. Kuten nyt vaikka sen telkkarin heittäminen ikkunasta ulos.

Ja toki, ne päiväkohtaiset treenitavoitteet ovat hyvin yksilöllisiä. Kunkin treenaajan on itse löydettävä se itselleen sopiva rytmi treenata. Kysymyksen pitäisi olla: vastaako tämä treenaamisen määrä niitä tavoitteita joita olen asettanut? Onko tämä treenaaminen linjassa sen kanssa, kuinka paljon minä haluan tavoitettani? Ja mikäli ei ole, sitten mietitään että miksi ei. Mutta se on toinen tarina ja asia josta olen varmasti kirjoittanut jo aiemmin.

                                          Mauri sai itselleen perintödummyn. Kuva: Heli T.


Päivittäisen rytmin rakentamista suosittelen kaikille sen takia, että se on helpompaa. Minulle itselleni on paljon helpompaa että treenaa joka päivä, kuin että treenaa kolme kertaa viikossa. Ja toki, koirilla on lepopäiviä. Silloinkin haluan että aivoissani soi kellot: treenaamaan treenaamaan, vaikkei sitä voisikaan sinä päivänä toteuttaa.

Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että mielestäni olisi hyvä että kun ihmiset käyvät joidenkin menestyneiden kouluttajien koulutuksissa, että tuotaisiin esille myös sitä, minkälaiset ovat ne treenirutiinit jotka ovat saaneet aikaiseksi sen menestyksen joka kouluttajalla on. Koska ihmiset tuijottavat opetustapoja ihan liikaa. Mikä opetustapa saa aikaiseksi minkäkinlaisia suorituksia. Tällöin ihmiset mielessään yhdistävät asiat helposti niin, että se on se joku treenikikka tai opetusmetodi joka ne tulokset saa aikaiseksi. Sitten mennään kotiin ja tehdään sitä samaa treeniä joka on ohjeistettu, pääsemättä samoihin lopputuloksiin. Kun oikeasti se ero voi olla vaan siinä, että se kouluttaja joka sua koulutti treenaa kolme kertaa päivässä ja sinä treenaat kolme kertaa viikossa.

Itse olen huono esimerkki treenirutiineista sen takia että olen todella huonosti rutinoituva ihminen, mikä tarkoittaa sitä että teen vähän mitä sattuu milloin sattuu. Mutta sellainen peruspäivän treeni menee tällä hetkellä suunnilleen näin: aamulla peltojälkeä. Ennen töihinmenoa toko-tottis-rally -linjalta joku pieni (5 min/nassu) pätkä treeniä. Kotona ennen nukkumaanmenoa pientä tekniikkatreeniä sisällä (5-10 min / nassu). Tähän päälle viikosta riippuen 3-5 vähän pidempää treenisettiä, usein treenikaverin kanssa tai ohjatuissa treeneissä, jotka ei ole mitenkään päivärutiineihin liitetty eli voivat olla aikaisin aamulla tai yömyöhään.

Syy miksi kirjoitin tämän oman rytmini auki on se, että haluaisin että sinä kirjoitat auki oman treenirutiinisi ja mietit, kuvastaako se sitä halun määrää mikä sinulla on tavoitteisiisi nähden. Kysyt itseltäsi kysymykset: Riittääkö tämä minulle? Pystynkö vielä parempaan?

Että niin. Haluatko tehdä koirastasi valion?