Tokon alkeet on ryhmä, jota aina odottaa innolla. Se on todella haastava ryhmä pyörittää useimmiten, juuri sen takia että kaksi ihan eri maailmaa kohtaavat.
Tokon alkeet on edelleen monille koiraharrastajille luonnollinen jatkumo arkitottelevaisuusryhmälle tai jopa ihan ensimmäinen kurssi, jolle halutaan osallistua koiran kanssa. Ajatuksena parantaa kontaktia arjessa tai helpottaa hihnakäytöstä.
Sitten on ne, jotka todella haluavat harrastaa tavoitteellisesti lajia nimeltä toko. Usein nämä ihmiset toki tulevat kisaamaan tähtäävien penturyhmän kautta tai menevät saman tien valmennusryhmiin. Mutta useimmiten tokon alkeissa mulla on sievä sekasotku melko alkutaipaleella olevia harrastajia, jotka vähän kokeilevat tokoa ja sitten niitä joille näytät vaan suuntaa että tosta vaan eteenpäin kohti loistavaa tokon harrastusuraa.
Huolestuttavaa on, että tämä laji ei tunnu tarjoavan kovin paljoa niille, jotka ovat harrastusuransa alkutaipaleella. Jatkamisprosentti muihin tokoryhmiin on melko pieni. Tuntuisi siltä että kurssin jälkeen todetaan: olihan se kivaa, mutta ei ihan sitä mitä ajateltiin. Ja uskokaa pois että teen parhaani, että aloittelevat harrastajat eivät putoaisi niihin perinteisiin sudenkuoppiin: puuduttaviin kaavamaisiin harjoituksiin, liikaa koeliikkeiden korostamiseen tai liialliseen tarkkuuteen tekniikan kanssa. Koetan löytää tokosta kaikki ne hyvät, kauniit ja ihanat puolet ja esitellä ne, jotta ihmiset jäisivät niihin koukkuun. Mutta entä sitten kun ne eivät jääkään koukkuun? Entä sitten jos ennemmin tai myöhemmin näille aloittaville harrastajille tulee vastaan se kynnys jota ei jaksakaan ylittää, ja se tulee jo reilusti ennen koeuran aloittamista?
(c) Sanni Muurmäki
Yksi yksittäinen asia joka rajaa koirakoita pois alokasluokasta on kapulan pito.
Kapulan pito on helppo liike opettaa kun sen osaa ja on koira joka mielellään ottaa asioita suuhun. Aloittelevalle harrastajalle, jolla on koira joka ei ota suuhunsa tasan mitään muuta kuin ruokaa, se on ihan teknisesti mahdoton tehtävä opettaa. Siinä vaiheessa kun kapulan pito on saatu opetettua sellaiselle koiralle joka sitä kapulaa ei halua pitää, ei se harrastaja ole enää aloitteleva vaan sillä on oltava jo aika hyvä tuntuma joko sheippaamiseen, paine-paineenpoisto - koulutukseen tai muuten hyvä tuntuma siihen miten koiransa toimii.
Todennäköisemmin aloitteleva harrastaja kuitenkin on jo luovuttanut pitkään ennen kuin tuohon pisteeseen on päästy.
Kapulan pito ei ole ainoa asia joka syö harrastajia pois alemmista luokista, mutta kyllä se yhtenä yksittäisenä asiana vaikuttaa paljon siihen, minkälaisia koiria tokon kisakentillä tullaan tulevaisuudessa näkemään.
Ne ihmiset, jotka tulevat taskut tyhjinä arkitottelevaisuuskurssin jälkeen kokeilemaan sitä sellaista tottelevaisuuslajia, ovat juuri niitä ihmisiä, joita toko tarvitsee kipeästi. Ne ovat niitä ihmisiä joille TK1 tai TK2 on merkitykseltään sama kuin monille TVA, merkki yhteisestä pitkästä tiestä koiran kanssa ja tunnustus tehdystä työstä. Nämä ovat myös ihmisiä, jotka todennäköisesti lajista innostuttuaan kunnolla lähtevätkin treenaamaan seuraavaa koiraansa heti alusta pitäen kohti tokoa, ja tulevat kuluttamaan kisakenttien pintoja jatkossa yhä tiheämmin.
Mitä tapahtuu jos me menetämme nämä ihmiset? Mitä jos tokolla ei ole heille enää mitään annettavaa? Kuinka pitkään menee että vanhat tokokisajäärät pistävät viimeisen kerran treeniliivin naulakkoon, eikä tilalle olekaan tulossa uutta, innokasta sukupolvea?
Gubben kanssa kisoissa vuonna harava (c) Essi Lappeteläinen
Toko tarvitsisi kipeästi nyt niitä treenaajia, jotka tällä hetkellä valuvat rally-tokoon sen matalamman aloituskynnyksen takia. Toko tarvitsisi alempiin luokkiin tuomarilinjoja, jotka tukevat myös taitamattomammin rakennettujen koirien menestymistä. Toko tarvisee juuri niitä rotuja joita ei koskaan nähdä SM-tasolla, harvoin edes ylemmissä luokissa. Ja sillä silloin pitäisi olla jotain annettavaa.
Toivoisin todella, että yhä useampi ihminen pääsisi rakastumaan lajiin nimeltä toko. Toivoisin että monet niistäkin, jotka tulevat sanomaan että he mielummin aloittavat rally-tokon harrastamisen koska toko on niin totista, pääsisivät näkemään sen lajin toisenkin puolen: sen ilot ja räiskeet. Toivoisin, ettei koskaan enää tarvitsisi nähdä alempien luokkien koetta jossa koira suorittaa tunnistettavasti kaikki tarvittavat liikkeet ilman merkittäviä virheitä, ja jonka pisteet eivät siitä huolimatta riitä ykköstulokseen.
Toivon myös, että olen väärässä tässä asiassa ja sääntömuutoksen jälkeinen kisaajakato on hyvin väliaikainen ilmiö ja puolen vuoden päästä meillä on ihan yhtä paljon kisaajia kuin aiemminkin. Toivon että rally-tokosta tulee ponnistuslautalaji tokolle sen sijaan että uudet harrastajat hakeutuvat helpommin sen pariin harrastamaan ja kisaamaan ja toko jää kokeilematta. Toivoisin, että toko olisi laji jolla on tarjottavaa kaikille, etenkin niille ihan aloitteleville koirakoille.
Loistava teksti! Tunnistan sieltä itseni. Olin kuusitoista kesäinen, kotitokoa treenannut, kun kavereiden yllyttämänä kävimme nöffimixini kanssa möllistartissa. Se oli järkyttävää, häpesin, sillä mikään ei mennyt kuten piti, vaikka koira otti hommasta kyllä ilon irti.
VastaaPoistaEn kuitenkaan lannistunut vielä mölleistä, joista saimme nipin napin hyväksytyn tuloksen. Yritin ahkerasti treenata koirani kanssa ja ladata videoita nettiin, jotta saisimme muilta tokoilijoilta ohjeita. Minulla ei siis silloin ollut mahdollisuutta kurssiin. Saamani kommentit koskivat kuitenkin pitkälti vain sitä että en osaa ja että koirani on "vääränlainen" tokoon. Enhän voisi koskaan startata sen kanssa edes ilman hihnaa. No onhan se, nöffi-ajokoira-labbis ei ole mikään ihanne oikein mihinkään harrastukseen.
Intoni latistui, kun kerta toisensa jälkeen jokainen muistutti, miten tekniikkamme on pielessä ja toiminta ei ole tokoa. Kukaan ei koskaan kertonut, mitä toko on. Niinpä päätin, että se on totista, vakavaa ja aivan typerää. Treenaaminen koiran kanssa loppui ja aloin etsiä uutta lajia.
Löysimme rallytokon, mutta tokon jälkeen sekin maistui vähän puulta ja en oikein tiennyt missä mättäsi. Älyttömän treenimäärän jälkeen sekä minä että koira kyllästyttiin, tekemiseen ja toisiimme. Sitten eräs ystävä antoi kultaisen ohjeen, vire ja leikki. Perehdyin ja keskityin näihin. En itse liikkeen treenaamiseen.
Löysin koirasta aivan uusia puolia ja suhteemme parani. Rallytoko oli taas hauskaa. Nyt vuosien jälkeen toko alkoi kiinnostaa uudestaan, kasvoinhan siinä itsekin. Tuikku ei tokon pariin enää palaa, mutta nykyisestä pennustani olen muotoilemassa tokokoiraa :) Joskin senkin suhteen kysellään, miksi en hanki harrastuskoiraksi puhdasrotuista tai sitä sun tätä, mutta njaah, en tämän ikäisenä enää jaksa välittää :D
Myönnettäköön, että vasta tänä kesänä löysin tokosta muutakin, kuin vakavat ja totiset suoritukset :) Toivottavasti myös muut löytävät ne.
Mulla rally-toko taas oli tie tokoilemaan. Innostuin ensin rallystä tosissani ja kun omissa asenteissani se tuntui helpommalta, sen treenaaminen oli motivoivaa ja sen kautta löysin tokon. Ja kun oli hyvä treeniporukka, paljon valmentumismahdollisuuksia ja hyviä neuvojia ympärillä, alkoi tokokin avautua ja innostuin siitä vielä enemmän :) Toivottavasti muutkin rallyilijät löytäisivät tokon!
VastaaPoistaTuo kapulanpito on kyllä kamalan monelle se miksei kokeeseen lähdetä. Paimenet ja noutajat tuntuvat sen oppivan helpommin kuin muut rodut ja sekin saa monet luovuttamaan. Monen monta tuttua tappelee sen asian kanssa esim terrierin kanssa.
VastaaPoistaALOssa on nyt alkuun ollut ihan tunkua mutta ylemmissä luokissa ei sitten todellakaan... saas nähdä miten tokon käy.
Mä itse oon aina tykännyt tokosta vaikka ekalla koiralla ei ollutkaan siihen ominaisuuksia. Mä vaan tykkään hinkkaamisesta ja tuommosesta hirmuisesti.
PoistaKaikki tottiksesta rallyyn menee ja kaikessa on kisattu. Tokokisoihin haluttaisiin kovasti mutta se ruutu... saa nähdä milloin sen saan valmiiksi.