Nyt viimeisessä (tosin aihetta saatan toki sivuta myöhemminkin) kirjoituksessa mietitään sitä, minkä takia koulutuksen osalta on tärkeää ottaa huomioon paineet ja niiden purkautumiset.
"Miksi"
Ihan ensimmäisenä huomioon otettavana asiana on ns. diagnostiikkapuoli. Eli mikäli koiran käytökselle yritetään löytää syytä, eikä sitä löydy koiran käytöksen seurauksista, voi olla että ohjaaja turhautuu koiran epäloogiselle käytökselle ja koulutus ei etene toivotulla tavalla. Pakottein kouluttava kouluttaja saattaa huomaamattaan itse ajaa koiran sellaiseen painetilaan ettei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin päätyä sellaiseen käytösmalliin josta se saa uudelleen pakotteen - tästä tulee joskus ihan loputon kehä, ellei paineiden mekanismeja tarkastella tarkemmin.
Paine ja uuden asian oppiminen
Paine vaikeuttaa myös oppimista, ja uuden oppimisessa paine yleensä kulkee käsi kädessä. Olen jo pitkän aikaa käyttänyt yhtä sananpartta viestittämään tauosta, jo ennen kuin ajattelin paineen mekanismeja niin isona kokonaisuutena kuin se on. Eli "pura painetta" oli sellainen asia jota on yksi jos toinenkin uutta asiaa mun kanssani koiralle opettanut kuullut. Eli silloin kun huomaa että koiran pinnan alla alkaa kuplia kun sen aivot hyrräävät uuden tehtävän kimpussa ja turhaumapaine alkaa pikkuhiljaa näkyä koiran käytöksessä: pieni ringin kävely ja pari namin heittelyä yleensä auttavat siihen, että koira pystyy jatkamaan treeniä sen jälkeen.
Vastaehdollistamisen ajoitusongelmat
Paine on se syy, minkä takia kokematon vastaehdollistaja usein epäonnistuu ja minkä takia nakinsyöttelylle tuhahdellaan ja pyöritellään silmiä. Tämä on niin moneen kertaan käyty läpi: omistaja vannoo henkeen ja vereen että koira ei pysty vaikkapa nyt toista koiraa ohittaessaan syömään ruokaa, nakeista ei oo mitään apua. Ja en yhtään epäile etteikö niin käykin! Mutta ongelman lähde ei ole läheskään aina ole se nakin riittämättömyys, vaan paine. Koira ohitustilanteessa kerää todella nopeasti painetta sitten kun se on oppinut, että koiraärsyke tarkoittaa kiihtymystä ja tietynlaista painetta, jolle sillä löytyy hyvinkin helposti hihastaan kauhean mukavia purkukeinoja kuten kiskominen, hyppiminen, huutaminen tai omistajan pureminen. Ei se koira tietenkään voi tuollaisessa mielentilassa ottaa ruokaa vastaan, ei sitten millään. Ellei se ole oppinut, että nakin syöminen voi purkaa myös painetta, jolloin koira usein menee ohituksen läpi niin että se tuijottaa silmä kovana toista koiraa ja syö omistajan näppejä verille purkaessaan painetta nakinsyöntiin. Mutta se ei missään nimessä ole ainoa tapa käyttää sitä ruokaa ohitustilanteessa, vaan tilanne pyritään pitämään rauhallisena vastaehdollistamisella.
Isoin osa vastaehdollistamisen ongelmista johtuu ajoitusongelmista.
Joista ensimmäinen on palkkion ajoittaminen paineeseen nähden. Aina jos koiraan tulee painetta, se pyrkii sen purkamaan. Jolloin olemme auttamattomasti myöhässä jos yritämme aloittaa vastaehdollistamisessa namittamisen siinä kohdassa, kun koiran paine on jo alkanut, jolloin se yleensä vaan eskaloituu entisestään. Tämä on nyt se syy minkä takia aina pyritään aloittamaan mahdollisimman kaukaa ja minkä takia nakinsyöttelijöille nauretaan kun ne menevät siellä pitkin puskia hakiessaan etäisyyttä ärsykkeisiin. Koska jos paine ehtii päälle, peli on vastaehdollistamisen kannalta aikalailla menetetty. Eli se mikä ajoituksissa on tärkeää on se, että koiran mielentilan muokkaaminen aloitettaan _ennen_ kuin se rupeaa muuttumaan. Ennen kuin se antaa pienintäkään elettä hermostumiselle, sitä ruvetaan ohjaamaan oikeaan suuntaan. Puhun silloin koulutuksesta, joka tapahtuu reaktiorajan alapuolella: ennen kuin koira antaa mitään reaktiota ärsykkeelle. Vastaehdollistamisen kauneus on siinä, mitä kaikkea pystymmekään koiralle kouluttamaan reaktiorajan alapuolelle.
Mutta sitten heti jos se koiran mielentila lähtee kääntymään vääräksi, reaktioraja ylitetään: koiraan kerääntyy painetta joka etsii purkautumiskeinoa. Kaboom.
Pienenä välihuomiona: vastaehdollistaminen on myös pirun paljon tehokkaampaa kuin mitä iso osa ihmisistä kuvittelee. Ei autuaaksi tekevä asia, mutta sellainen jonka mekanismit kaikkien koiran käytöstä muokkaavien olisi hyvä käydä läpi.
Paine vahvistaa painetta
Nyt päästään siihen asian ytimeen: siihen syyhyn, miksi rupesin kirjoittamaan tällaista kilometripostausta.
Olette varmaan kaikki nähneet jonkunlaisia kaaviokuvia siitä, miten erilaiset vahvisteet ja rangaistukset toimivat? Milloin otetaan palkkion mahdollisuus pois ja milloin lisätään rangaistusta ja milloin lisätään palkkiota, kyllä te nämä kaavat tiedätte. Usein siellä kirkkaimman tähden paikalla on se positiivinen vahviste eli palkkio eli... mikä? Usein ensimmäisenä tässä tyrkyllä on ruoka. Joskus mitään muuta vaihtoehtoa ei käydä edes läpi. Ruoka ruoka. Mikäs muu. Mikähän muu nyt voisikaan vahvistaa koiran käytöstä kuin ruoka?
Ja tämä on sellainen kohta jossa aletaan taas mennä metsään. Koiran elämä on täynnä vahvisteita ja me tarjoamme niistä vain pienen osan.
Me voimme opettaa koiralle, että ruoka on hyvä vahviste ja sen arvoa nostamalla yli kaikista muista maailman vahvisteista saamme koiran jonka kanssa on pirun kiva kulkea läpi maailman vahvistellen asioita ruoalla.
Usein kuitenkaan tilanne ei ole tämä. Useimmat koirat joilla on häiriökäyttäytymisiä, ovat oppineet löytämään vahvisteensa jostakin ihan muualta. Ja tässä vaiheessa usein ruvetaan ajattelemaan ainoastaan asioita, jotka koira kokee hauskoiksi tai mukaviksi: mikä ei missään nimessä ole ainoa vahviste koiralle. Tottakai se on aina iso vahviste: jos koira pääsee karkaamaan pihasta leikkimään koirakaverin kanssa, toki se karkaa sieltä todennäköisemmin jatkossakin. Jos koira kiskoo omistajaa litran mittana perässä ihanille hajuille, tottakai kiskominen vahvistuu.
Mutta vahviste voi olla jotain ihan muuta kuin jotain joka aiheuttaa koirassa iloa tai hyvää mieltä. Ja tämä on nyt se suurin syy niille kaikista vakavimmille käytösongelmille. Paine vahvistaa painetta.
Kiihtymys vahvistaa kiihtymystä.
Aggressio vahvistaa aggressiota.
Pelko vahvistaa pelkoa.
Ilo vahvistaa iloa.
Aina kun koiran sisällä tapahtuu iso paineen nousu ja sen purku, se vahvistaa itse itseään. Koira vetää sisäänsä painetta, sen on vaikea olla, se etsii ulospäästämisventtiilin ja HUH, nyt se hankala olo helpotti. Seuraavan kerran kun koira törmää samaan ärsykkeeseen, todennäköisyys paineen nostamiselle on suurempi.
Tämä kaava on hyvin, hyvin lähellä sitä mitä ihmiset usein koiran käytöksessä tarkastelevat: eli oletetaan koiran toimivan tarkoitushakuisesti päästäkseen helpottuneeseen olotilaan. Koiraa jännitti, se juoksi karkuun, sen olo helpottui = koira koki palkitsevaksi juosta karkuun joten se todennäköisemmin tekee sitä jatkossa uudelleenkin. Ja tottakai, näinhän se meneekin ja tätä ulkoista toimintaa seuraamalla pääsemme kiinni koiran käytöksen mekanismeihin ja voimme pyrkiä niihin vaikuttamaan. Mutta syy sille, miksi haluaisin että ihmiset miettisivät hieman enemmän asiaa paineen kautta on se, että sieltä tulee meille vastaus siihen, minkä takia se koira ei tuossa tilanteessa _pysty_ tekemään muuta päätöstä. Miksi se käytös on joskus niin tiukassa. Jos koira tekisi tarkoitushakuista toimintaa, miksi se ei juoksisi omistajan luokse jos se tietää että se silloin viedään silkkityynylle hemmoteltavaksi kunnes pelko menee pois. Ja syy on se, että silloin kun paine on riittävän suuri, sitä ei pureta vaan se purkautuu.
Jos sanoin että suurin osa kokemattomien kouluttajien ongelmista vastaehdollistamisen kanssa johtuu ajoitusongelmista, vedän samaan hengenvetoon toteamuksen että suurin osa kokeneempien kouluttajien ongelmista naksutinkoulutuksessa johtuu hankaluudesta hahmottaa painevahvisteiden kaavoja.
Eikä se helppoa olekaan, eikä sen tarvitsekaan olla.
Olette varmaan kaikki nähneet jonkunlaisia kaaviokuvia siitä, miten erilaiset vahvisteet ja rangaistukset toimivat? Milloin otetaan palkkion mahdollisuus pois ja milloin lisätään rangaistusta ja milloin lisätään palkkiota, kyllä te nämä kaavat tiedätte. Usein siellä kirkkaimman tähden paikalla on se positiivinen vahviste eli palkkio eli... mikä? Usein ensimmäisenä tässä tyrkyllä on ruoka. Joskus mitään muuta vaihtoehtoa ei käydä edes läpi. Ruoka ruoka. Mikäs muu. Mikähän muu nyt voisikaan vahvistaa koiran käytöstä kuin ruoka?
Ja tämä on sellainen kohta jossa aletaan taas mennä metsään. Koiran elämä on täynnä vahvisteita ja me tarjoamme niistä vain pienen osan.
Me voimme opettaa koiralle, että ruoka on hyvä vahviste ja sen arvoa nostamalla yli kaikista muista maailman vahvisteista saamme koiran jonka kanssa on pirun kiva kulkea läpi maailman vahvistellen asioita ruoalla.
Usein kuitenkaan tilanne ei ole tämä. Useimmat koirat joilla on häiriökäyttäytymisiä, ovat oppineet löytämään vahvisteensa jostakin ihan muualta. Ja tässä vaiheessa usein ruvetaan ajattelemaan ainoastaan asioita, jotka koira kokee hauskoiksi tai mukaviksi: mikä ei missään nimessä ole ainoa vahviste koiralle. Tottakai se on aina iso vahviste: jos koira pääsee karkaamaan pihasta leikkimään koirakaverin kanssa, toki se karkaa sieltä todennäköisemmin jatkossakin. Jos koira kiskoo omistajaa litran mittana perässä ihanille hajuille, tottakai kiskominen vahvistuu.
Mutta vahviste voi olla jotain ihan muuta kuin jotain joka aiheuttaa koirassa iloa tai hyvää mieltä. Ja tämä on nyt se suurin syy niille kaikista vakavimmille käytösongelmille. Paine vahvistaa painetta.
Kiihtymys vahvistaa kiihtymystä.
Aggressio vahvistaa aggressiota.
Pelko vahvistaa pelkoa.
Ilo vahvistaa iloa.
Aina kun koiran sisällä tapahtuu iso paineen nousu ja sen purku, se vahvistaa itse itseään. Koira vetää sisäänsä painetta, sen on vaikea olla, se etsii ulospäästämisventtiilin ja HUH, nyt se hankala olo helpotti. Seuraavan kerran kun koira törmää samaan ärsykkeeseen, todennäköisyys paineen nostamiselle on suurempi.
Tämä kaava on hyvin, hyvin lähellä sitä mitä ihmiset usein koiran käytöksessä tarkastelevat: eli oletetaan koiran toimivan tarkoitushakuisesti päästäkseen helpottuneeseen olotilaan. Koiraa jännitti, se juoksi karkuun, sen olo helpottui = koira koki palkitsevaksi juosta karkuun joten se todennäköisemmin tekee sitä jatkossa uudelleenkin. Ja tottakai, näinhän se meneekin ja tätä ulkoista toimintaa seuraamalla pääsemme kiinni koiran käytöksen mekanismeihin ja voimme pyrkiä niihin vaikuttamaan. Mutta syy sille, miksi haluaisin että ihmiset miettisivät hieman enemmän asiaa paineen kautta on se, että sieltä tulee meille vastaus siihen, minkä takia se koira ei tuossa tilanteessa _pysty_ tekemään muuta päätöstä. Miksi se käytös on joskus niin tiukassa. Jos koira tekisi tarkoitushakuista toimintaa, miksi se ei juoksisi omistajan luokse jos se tietää että se silloin viedään silkkityynylle hemmoteltavaksi kunnes pelko menee pois. Ja syy on se, että silloin kun paine on riittävän suuri, sitä ei pureta vaan se purkautuu.
Jos sanoin että suurin osa kokemattomien kouluttajien ongelmista vastaehdollistamisen kanssa johtuu ajoitusongelmista, vedän samaan hengenvetoon toteamuksen että suurin osa kokeneempien kouluttajien ongelmista naksutinkoulutuksessa johtuu hankaluudesta hahmottaa painevahvisteiden kaavoja.
Eikä se helppoa olekaan, eikä sen tarvitsekaan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti