Rauhoittavien eleiden vahvistaminen

Tänään oli melko mielenkiintoinen työpäivä, ja ajattelin jakaa muutamia pohdiskeluja siihen liittyen.

Tilannehan on se, että aika usein sekä kursseilla että yksityistunneilla harjoitellaan toisiin koiriin suhtautumiseen liittyviä harjoituksia, useimmiten ohituksia. Ja niitä on aavistuksen verran haastavaa treenata ilman sitä ohitettavaa koiraa. Eli tässä on ollut Katlalla työn sarkaa, toimiessaan ohitusharjoituskoirana.

Katlan tehtäviin on kuulunut häiriötön ohittaminen, eli ohitus jossa annan sille vapaat kädet mennä omaa rauhallista tahtiaan ilman käskyä (poislukien orientaatiovihje: "töihin"). Katla pelaa korttinsa hyvin ja tekee sellaisen ohituksen mitä toinen kaipaa: antaa tilaa, katsoo poispäin, nuuskii maata. Ihan sen mukaan, miten toinen koira siihen reagoi. Tässä olen ollut todella onnekas Katlan kanssa, se on ollut todella helppo ohjata töissä toimimaan oikein. Pääasiassa olen antanut sille vapaat kädet ja vaan vahvistanut niitä hyviä päätöksiä, mitä se on tehnyt eleidensä ja olemuksensa suhteen muiden koirien kanssa. Mitä nyt vanhalla iällä siitä on kuoriutunut oikein kunnon puumanainen ja jos ei ole tarkkana, se saattaa vähän vinkkailla joillekin rennommille uroksille lemmenlupauksia. Mutta kaikenkaikkiaan se on ollut todella luonnonlahjakkuus tässä. Lisäksi Katlan tehtäviin on kuulunut häiriökkäämpi ohitusmalli koirille jotka tarvitsevat lisähaasteita, eli useimmiten silloin pyydän sitä haukkumaan ohittaessaan tai liikkumaan nopeammin. Usein myös jos on mahdollista, nakkaan Katlan apuohjaajalle tekemään ohituksia, jotta pystyn itse helpommin ohjaamaan ohittavaa koirakkoa.

Raaka totuus on se, että mulla ei enää pitkään ole Katlaa apulaisena. Kipulääkettä palaa, linkutteluja tulee satunnaisesti, hihnassa kävely ei tee hyvää ja odotteluajat autossa käyvät joskus kinttuihin. Joten nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni, kutsuin Killerin kentälle kuusi ohitusongelmaista koiraa ja pistin Riittaliisan testiin.

Kuvan ottanut Mad Graphicsin Mira - kiitos!

Pieni välihuomautus Riittaliisasta. Se ei ole luonnonlahjakkuus tällä saralla. Niinkun yhtään. Nada. Toisten koirien ohittaminen on sille haastavaa, ja useimmiten se vähän väistää tilannetta siihen että se tekee oikein jalkaankietoutumisseuraamista kun ei muuta oikein osaa. Oudosti käyttäytyvät koirat ovat vähän jännittäviä. Toisten huuteluista olisi kiva provosoitua. Mutta ei kentällä, koska siellä taas sitten ei ole mahdollista tehdä muuta kuin kiihtyä tokoilusta. Joten tässä oli tämän päivän pähkinä: miten saada Riittaliisa esittämään rauhoittavia eleitä ohitusongelmaisille koirille?

Noh, näin siinä sitten edettiin.

Ensimmäinen ohitettava koira aiheutti pään leviämisen sekä koiralle että omistajalle. Tässä pieni kiertoajelu pehmeän koiran päänsisukseen: Kentällä on afgaani. Afgaani on vinttikoira. Vinttikoira kerran puri pyllystä. Se tarkoittaa sitä, että Aivan Varmasti Kohta Riittaliisaa Purraan Pyllystä. Joten ensimmäinen kaksi minuuttia ei, sanotaanko nyt näin, enteillyt erityisen hyvää. Mutta pienen tenkkapoon jälkeen päästiin ihan vaan purkamaan jännitystä kävelyyn ja päästiin nakkaamaan pieneen pörheltävään otukseen parit ekat nampat, ja suunta oli siitä ylöspäin. Kuitenkin ensimmäinen harjoitus meni aikalailla kaaoksenhallintaan.

Jatkossa päästiinkin sitten pureutumaan siihen itse asiaan. Annoin Ritan aluksi tarjota seuraamista, kerta se sille on helppo hyvänmielentehtävä. Siitä ruvettiin pikkuhiljaa muovailemaan toimintaa oikeaan suuntaan. Harjoituksissa en käyttänyt palkkiovihjettä, koska en halunnut että Rita alkaa mekaanisesti tarjoamaan niitä toimintoja mitä haluan, vaan halusin vaan pikkuisen puskea käytöstä oikeaan suuntaan, jotta ne piuhat pääsisivät yhdistymään päässä oikealla tavalla, ja rauhoittavat eleet tulisivat vähän syvemmältä kuin vain tempputarjoiluvalikoimasta.

Rentoutumista rankan työpäivän jälkeen

Ensimmäinen muokkaus seuraamisen tarjontaan oli se, että tosiaan palkkavihje jäi pois, ja nami nakattiin maahan. Niin yksinkertainen pieni asia, ja niin monta hyvää pientä asiaa, jotka halusin napata talteen: matala pää, matala häntä, rento nuuskiminen, pehmeät silmät. Palkkailin namin maahan nakkaamisella muutamasta asiasta: silloin tällöin palkkasin uudelleen heti kun ensimmäinen nami oli syöty, mutta pää oli edelleen maan tasassa, jotta sain Ritaa irroteltua pikkaisen siitä seuraamisesta. Hetkittäin vahvistelin kontaktia minuun, koska edelleen toivon että vaikeassa tilanteessa se kuitenkin päättää ennemmin tarjota sitä seuraamista kuin kehittää mitään muuta jännää. Viimeinen palkkaamisen kriteeri oli pää alhaalla, häntä alhaalla ja pehmeillä silmillä toisen koiran tarkkailu, jotta Rita saa mahdollisuuden lukea mitä toisen koiran päässä oikein pyörii, ja tehdä päätöksiä sen pohjalta.

Syy miksi tämä oli mielestäni todella mielenkiintoista oli se, että olen nyt niin paljon tehnyt sellaisia tarkan tarkkoja vahvisteluja että saan todella teräväreunaisia toimintoja nappailtua kiinni koirilta. Palkkavihjeen ajoitusta on hinkkailtu sen tuhannessa eri harjoituksessa. Nyt kuitenkin tähän tilanteeseen en kokenut että sillä olisi mitään tilaa. En missään nimessä halunnut, että Rita alkaisi tarjoamaan toimintaa mua kohti. Kriteerit toiminnalle olivat niin ympäripyöreät ja ristiriitaiset siinä mielessä, että toivoin samassa harjoituksessa esiintyvän erilaisia asioita tasapainoisesti vuorotellen, että en mitenkään olisi pystynyt koiralle kertomaan, mitä halusin. Eli palkkavihje pois, palkat melko huomaamatta mupen naaman alle ja siitä pikkuhiljaa laveeraamaan oikeankaltaista toimintaa.

Olin itsekin yllättynyt, miten nopeasti Rita alkoi napata kiinni tilanteesta, ja todella tekemään itse itsenäisesti niitä hyviä päätöksi toisten koirien suhteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näen että se todella työstää toisille koirille rauhallista kommunikointia. Aiemmin vaihteita on ollut kaksi: en huomaa tai täysillä päin. Nyt tuli oikein nättejä pään kääntelyitä, häntä pysyi alhaalla pidempään kuin mitä se ehkä koskaan on putkeen hereillä ollessaan häntääsä pitänyt, ja kontaktinotot toisiin koiriin olivat pääosin aika vienoja ja kohteliaita.

Toki se myös rasitti päänuppia. Parin koiran välein oli pidettävä tauko, jolloin Riittis pääsi tappamaan frisbeetä ja juoksemaan vähän höyryjä pois.

Olen kyllä Riittaliisasta ylpeä, miten hyvin se lopulta toimi. Ne oikeat käytösmallit alkoivat löytyä sen verran pienellä ohjauksella että hetkittäin epäilen jotenkin aliarvioineeni sen sosiaalisen älykkyyden. Olisiko se päätynyt samaan lopputulokseen ilman ohjaustakin? Mee ja tii. Näillä eväillä ainakin saatiin hyvä alku aikaiseksi.

Juuri oikea määrä karjakoiria. Maailman Paras Motti tuli lomailemaan tyttöjen iloksi. 

Tämän pohjalta jäin pohdiskelemaan tätä palkkavihjeetöntä toiminnan ohjaamista. Vetääkö palkkavihje joskus liikaa yli koiran luonnollisista toimintamalleista, jos ne eivät itsestään tulekaan pintaan? Rupeaako koira tarjoamaan vaan mekaanista pään alaspäin heiluttelua jos vahvistuksen tekee liian tarkasti palkkavihjein, vai tuleeko sieltä silti jossain vaiheessa esille ihan luonnolliset ja harkitut eleet ja kommunikoinnit? Vai onko kuitenkin niin että ainoa tapa saada luonnolliset eleet esille on rakentaa se oikeanlainen oppimistilanne ja ihan hiukkaisen vain tönäistä oikeaan suuntaan? Pitääkö joskus vaan maalata isolla pensselillä ja jättää yksityiskohdat koiran huoleksi?