Minun on pakko vastata, että on. Kyllä se vaan on. Silloin kun koiraharrastuslajeja ihan todella harrastaa, eikä vain viihdytä koiraansa käymällä joskus kentällä, koira on pakostikin väline. Ajattelen koiriani kaiken muun ohella harrastuskoirina, eli mun harrastusvälineinäni. Mistä sen tiedän? Jos sellainen tilanne tulisi eteen, että kummankaan koirani kanssa en pystyisi mitään lajia harrastamaan, mulle tulisi pirun kova kiire saada itselleni pentu treenikaveriksi. Koira on väline siinä mielessä, että ilman koiraa sä et pysty niitä lajeja harrastamaan.
Koira on minulle väline myös siinä mielessä, että sen elämään vaikuttaa hyvin paljon se, miten me treenaamme. Koiran ruoka riippuu treenaamisesta niin, että ajoitan sen treenejä ajatellen ja isoin osa ruoasta tulee aina treenistä. Sen liikuttaminen ajoittuu treenien mukaan. Koiran vuorokausirytmi aikalailla pyörii treenien mukaan. Mitä koira tästä tuumii? Arvelempa että sen mielestä se ruoan saaminen, lenkkeily ja kaikki muu oheistoiminta on ihan yhtä mukavaa, oli ne mun päässäni suunniteltu treenien mukaan vai ei.
Syy miksi en osaa ajatella koiran välineellistämistä tällä tavalla huonona on se, että isoin osa harrastuskoiran huollosta ja hoidosta pyörii koiran onnellisena pitämisen ympärillä. Koira joka ei voi hyvin ei ole hyvä harrastuskoira. Harrastuskoira tarvitsee vapaapäiviä, lihashuoltoa, stressinpoistoa, laadukasta ruokaa ja hyvää fyysistä kuntoa. Sen takia olen pääasiassa huoleton koirien välineellistämisestä: siinä koiralla ja ohjaajalla on useimmiten win-win -tilanne.
En halua missään nimessä väittää, että harrastuskoirien omistajat huolehtisivat kategorisesti paremmin koiristaan, koska ns. kotikoiran omistaminen ja tarkka huolenpito eivät missään nimessä rajaa toisiaan pois. Itse ajattelen asiaa niin päin: olen todella tyytyväinen siihen, miten tarkkoja tuntemissani harrastuspiireissä ollaan koiran hyvinvoinnista, miten paljon niiden huoltamiseen käytetään vaivaa ja rahaa, ja kuinka ihmiset todella näkevät paljon vaivaa hankkiakseen tietoa siitä, miten (harrastus)koiraa parhaiten hoidetaan ja pidetään hyvässä kunnossa. Joskus tuntuu että pelkästään koiran hoitaminen on harrastus itsessään.
Kolikon toinen puoli on tietysti koirat, joista luovutaan ominaisuuksien puutteiden takia. Juttelimme tästä siskoni ja ystäväni kanssa muutama päivä takaperin, ja melko pysäyttävä ajatus heitettiin esille: jos koiramme olisi laitettu eteenpäin harrastusominaisuuksien puutteiden takia, montako koiraa meidän koirahistoriastamme meillä olisi?
Mulla ei olisi yhtään.
Ensimmäisillä kahdella koirallani terveys rajoitti harrastusuraa rankalla kädellä, ja sanotaanko että jos nyt en kauhulla odota tulevaisuutta niin silti Ritan mystiset oireilut eivät ole ihan lupaavin mahdollinen lähtötilanne nuorella koiralla, ja tähän mennessä se on rajannut lajivalikoimasta pois jo tavoitteellisen agilityn.
Pitkästä aikaa jouduin jättämään koirani yön yli hoitoon viime perjantaina. Ihana treenikaverini otti ne mökkilomalle uimaan, leikkimään ja lenkkeilemään. Vaikka tiedän että ne pärjäävät vallan mainiosti ja nauttivat olostaan, ihan jo pienikin ero ottaa enemmän koville kuin mitä kehtaa edes itselleen myöntää. Asiaan ei auta yhtään se, että molemmille koirille tulee hirmuinen kiire päästä perääni kun yritän ne jättää hoitoon. Molemmat vielä yrittivät karata auton perään senkin jälkeen kun olin ne kaverini hoivaan jättänyt. Takaisin reissulta palatessani se pentumainen ilo oli jotain hyvin sydäntä lämmittävää. Vaikka tiedän että niillä on ollut varmaan kesän mukavin viikonloppu mökillä ja että jos ne uuteen kotiin menisivät, niillä potkisi varmasti hirvittävän mukavasti - en ole ihan niin varma itsestäni. Miten vaikeaa olisi henkisesti irrottautua noista koirista? Mikä olisi sen arvoista, että lähtisin sitä kokeilemaan?
Jotkut ohjaajat kokevat että paras ratkaisu koiralle ja ihmiselle on pistää pillit pussiin ja koira maailmalle ominaisuuksien puutteiden takia - ja jos ohjaaja kokee niin, en koe että siinä on kenelläkään asiaan mitään järpättämistä. Luopuminen ei läheskään aina ole huonoin mahdollinen vaihtoehto koiralle. Toisille ohjaajille taas sitten minkään valtakunnan esineellistäminen ja välineellistäminen ei vie siihen pisteeseen, että terveyden tai pääkopan takia sopimattomasta koirasta kykenisi luopumaan pelkästään harrastusten takia. Se on taas yksi surunsävytteinen kappale koiraharrastuksen soundtrackissä: ohjaajat, joiden rakas harrastus loppuu liian moneen rikkinäiseen koiraan.
Koira on väline silloin kun sen kanssa harrastetaan tavoitteellisesti. Silti koiran välineellistäminen ei isossa osassa tapauksista aiheuta koiralle minkäänlaista haittaa tai harmia, lähes päin vastoin. Koira on tärkeä, rakas, ehdoitta arvokas ja upea eläin. Lisäksi se on väline, joka koiraharrastajalla on vaan pakko olla, eikä se voi olla vaikuttamatta siihen, minkälainen suhde koiraan kehittyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti