Muistikuva ei ole dokumentti

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä jos sanon, että ihmiset luovat koko ajan maailmaa ympärilleen mielikuviensa ja muistojensa kautta. Tärkeää on kuitenkin pitää mielessä, että tiedostamalla tämän asian vaikutat siihen, minkälaiseksi elämäsi muodostuu. Mitkä asiat päätät muistaa?

Kun muistelen yliopistoaikojani ja sitä, mitä opettajankoulutus minulle opetti, ensimmäisenä mieleeni tulee aina yksi pitkän linjan opettajan viisaus, jonka hän meidän kanssamme jakoi. Tarkkoja sanamuotoja tietenkään en muista, mutta opetus (tai minun tulkintani siitä) meni jotakuinkin näin.

Jokaisessa luokkahuoneessa on aina ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita siitä mistä puhut. Jotkut nukkuvat, jotkut hälisevät omiaan tai häiritsevät tuntia ja jotkut eivät vain pysty keskittymään. Luokkahuoneessa on kuitenkin aina myös ihmisiä, jotka kiinnostuvat siitä mitä sanot ja keskittyvät, ja kuuntelevat, ja oppivat. Loppupeleissä kaikista tärkeintä urallesi on, kumpaa ryhmää muistelet enemmän tunnin loputtua: niitä jotka kuuntelivat, vai niitä jotka eivät kuunnelleet. 

Selkeyttääkseni huomautan, että kyseessä ei ollut ajatus siitä että ne jotka kuuntelevat ovat tärkeämpiä kuin ne, jotka eivät, tai että "parempiin" oppilaisiin pitäisi panostaa enemmän. Olen varma, että luennoitsija osasi esittää asiansa paremmin. Tärkeintä on se, lähdetkö tunnilta niin että koet onnistuneesi, vai niin että koet epäonnistuneesi. Jos tuijotat vain epäonnistumisiasi, miten tulet ikinä jaksamaan työssäsi?

Tottakai tämä sama asia pätee koiraharrastukseen ihan yhtälailla kuin mihin tahansa muuhun asiaan. Jokaisessa treenissä on hyvää ja huonoa. Jotkut ihmiset muistelevat vain niitä huonoja puolia ja jäävät useimmiten siihen mielikuvaan että treeni meni huonosti. Toiset muistelevat vain hyviä asioita, ja ajattelivat treenin menneen hyvin. Itse kallistun enemmän jälkimmäiseen porukkaan. Innostun niin helposti onnistumisista, että niistä jää voimakas mielikuva. Ne asiat, jotka menevät huonosti, tulee usein otettua vaan sellaisina pieninä nippeleinä, että treenataas tätä lisää. Toki sellaiset ongelmat jotka seuraavat mukana vuosia harrastuksen aikana ottavat päähän aina enemmän ja enemmän, mutta niillekään ei tarvitse antaa valtaa. Mitä epävarmempi olen siitä, että saan jonkun ongelman korjattua, sitä enempi sitä jään vellomaan. Jolloin tärkeää on muistaa iloita niistä onnistumisista kerta toisensa jälkeen niistä epäonnistumisista huolimatta. Koska muuten jossain vaiheessa huomaat näkeväsi vain ne virheet ja ongelmat, ja kadottaneesi treenaamisen ilon.

Se syy, miksi halusin tuoda tämän asian esille on se, että haluan kannustaa ihmisiä treenin purkuun. Kannattaa kokeilla varata treeniin sen verran aikaa, että hetkeksi pystyy treenikaverin kanssa pysähtymään juttelemaan (useimmiten grilliruoan ääreen) treenin jälkeen siitä, mitä siellä tapahtui. Nostaa esille niitä hyviä puolia sekä niitä kehittymisen paikkoja niin, että omaa mielikuvanmuodostustaan voi ohjata oikeaan suuntaan. Oliko se harjoitus oikeasti niin huono kuin miltä se tuntui? Oliko koesuoritus todella surkea, vaikka se saattoi paikan päällä tuntua siltä? Joskus tekee hyvää tarkastella suoritusta myös ulkopuolelta, ja siinä auttaa paljon jos on joku, jonka kanssa käydä läpi huomioita ja pyytää palautetta.