Minustako high performance -treenaaja? Osa 1: Vastuu omasta treenaamisesta.

Iso osa mun työstäni menee tällä hetkellä valmennusryhmien vetämiseen. Toko, rally, nosework ja kisaamaan tähtäävien pentujen valmennukset vievät siis viikon aikataulusta ihan sievoisen osan. Nämä ryhmät ovat ihan mielettömän palkitsevia, kun näkee samoja koirakoita pidemmällä aikavälillä kehittymässä haluamaansa suuntaan. Nämä ryhmät ovat myös hyvin motivoituneita treenaamiseen ja tekevät töitä sen harrastuksen eteen. Aika usein ryhmä alkaa kysymyksellä: "mitäs teillä on ollut työn alla?"

Niin, että mitäpä sulla on ollut työn alla? Jos tämä kysymys esitetään sulle joka viikko, onko sulla siihen joka viikko sellainen vastaus johon olet itse tyytyväinen?

High performance - treenaaja ei ensisijaisesti tarkoita treenaajaa joka on jatkuvasti kisaamassa ja saamassa hyviä tuloksia, vaan sellaista ihmistä joka ottaa vastuun omasta treenaamisestaan, saa paljon aikaiseksi ja jolla on selkeät tavoitteet ja vankka aie niiden tavoittamiseen. Treenaajan tasolla ei ole väliä, täysin aloitteleva harrastaja voi olla high performance -treenaaja, mutta usein siihen tarvitaan hieman ulkopuolista tukea, jotta treenaaja osaa asettaa oikeanlaiset tavoitteet.

Tästä kirjoituksesta meinasi lipsahtaa taas täysin ylipitkä tarina, joten jaoin sen taas useampaan postaukseen.

Minkälainen on high performance -treenaaja?


1. Vastuu omasta treenaamisesta

Miten niin vastuu omasta treenaamisesta? Eikö kaikilla ole vastuu omasta treenaamisestaan?

Kyllä, jokainen kantaa vastuun omasta treenaamisestaan, mutta jotkut treenaajat tekevät sen paremmin kuin toiset. Sellainen ihminen, joka ottaa vastuun omasta treenaamisestaan on aloitekykyinen, sinnikäs ja systemaattinen treenaaja.

Sitten taas on treenaajia, jotka pistävät kehittymisensä aika pitkälti toisten ihmisten harteille. Nämä ovat niitä ns. perseellepotkittavia treenaajia, jotka saavat aikaiseksi paljon ja saattavat olla hyvinkin taitavia kouluttajia, mutta he tarvitsevat jatkuvaa palautetta, kommentointia ja valmiiksi buukattuja kisoja treenatakseen. Tällaiset ihmiset voivat edistyä lyhyessä ajassa huikeasti, mutta heti jos joku perseellepotkimisen tukiverkostosta katoaa, se on sitten bai bai treenaaminen ja tervetuloa vitkuttelu.

Usein tällaiset treenaajat treenaavat kokeesta kokeeseen tai koulutuksesta koulutukseen. Eli pysyäkseen harrastuksessa kärryillä se motivaatio pitää ankkuroida sellaisiin kiintopisteisiin, joista on helppo pitää kiinni. Kuitenkin itse treenin anti näiden kiintopisteiden välillä jää usein hieman vajaaksi, koska oma aloitekyky ei riitä siihen, että koiraa veisi eteenpäin muutoin kuin se seuraava kiintopiste näköpiirissä.

Ohjaajat, joiden on vaikea ottaa vastuu omasta treenaamisestaan, hyötyvät usein tiiviistä vertaisryhmistä ja haasteista. Tällaiset treenaajat tarvitsevat myös nopeaa edistymistä motivoituakseen treenaamisesta.

Toinen hieman työläämpi, mutta äärettömän tarpeellinen tapa olisi tällaiselle hitusen vastuuta pakenevalle treenaajalle pitää treenipäiväkirjaa - joka monille on iso haaste. Myös mahdollisimman hienojakoisten tavoitteiden asettaminen on erittäin tärkeää, eli pyrkimys päästä pois ajatuksesta, että treeni tapahtuu ainoastaan seuraavaa koetta silmälläpitäen.

Toinen tärkeä asia tällaiselle treenaajalle on se, että treenaamisen pitää olla todella helppoa toteuttaa. Usein vastuunpakoilijatkin voivat tehdä huikeita ponnistuksia ja nähdä mielettömän paljon vaivaa yhden ainoan treenin takia, mutta usein se ongelma onkin nimenomaan treenaamisen jatkuvuuden saavuttamisessa.

Jotta treenaamisesta tulisi helppo ja luonteva ja ohjaajaa motivoiva osa arkea, tulisi puitteet pitää mahdollisimman paljon treenaamista tukevana. Tähän liittyy mm. koiran treeniruokien varastoiminen niin että ne ovat aina helposti käsillä, treeniliivi roikkumassa mahdollisimman näkyvänä naulakossa, sekä viikottaiset treenit sellaisessa seurassa, joka kehtaa myös vähän vaatia edistymistä niissä asioissa, jotka ovat olleet työn alla.