Jos jostain asiasta en tässä maailmassa nauti, se on Pasilassa ajaminen liukkaalla tiellä - etenkin sen tiedon kera, että tarkoitus oli olla tässä vaiheessa Espoossa - ratikkaraiteilla, huonossa näkyvyydessä lumisateessa, navigaattorin huutaessa täyskäännöstä ja auton kellosta seuraten, kuinka sovitut treenit lähestyvät alkuaan ja todennäköisyys paikan päälle ehtimisestä pienenee pienenemistään. Ja kenen helvetin idea se oli, että 60km/h alueelle voi yhtäkkiä päsäyttää liikennevalot, joita ei tietenkään sieltä autoletkan perältä näe, vaan yhtäkkiä vaan letka vetää jarrut pohjaan. Tässä vaiheessa on hyvä huomata että ei, kitkarenkaat ei todellakaan olleet hyvä idea. Loppumatkalla ajat vielä kahteen kertaan pois reitiltä, kun et näe oikeita kaistoja ja koska hauislihaksesi alkavat olla pikkuhiljaa krampissa ratin puristamisesta.
Kurvaamme hallin pihaan 10 minuuttia sovitusta ajasta jäljessä. Kaivelen treenikamoja takaluukusta, josta on mennyt jousi rikki pari päivää sitten, joten pidän sitä ylhäällä takaraivollani, samalla kun kaivelen esille kontin pimeydestä koiraa, palloa ja hihnaa. Kynsi menee poikki juuri sillä tavalla ärsyttävästi että se jää roikkumaan niin ettei sitä saa puraistua irti häiritsemästä.
Suunnitelmana oli, että teemme tiukasti kokeenomaisen harjoituksen niin, etten puhu treeniseuralleni mitään ennen kuin ollaan saatu suoritus tehtyä, vaan yritetään pitää kisanomaisen jäykkä tunnelma loppuun saakka. Tarkoitus kuitenkin oli olla paikalla jo puolta tuntia ennemmin virittelemässä koiraa, antamassa sen katsella uutta treenihallia ja leikittää painetta pois.
Tässä vaiheessa olisi voinut vielä muuttaa suunnitelmaa, mutta ei, olen viikon ajan suunnitellut tätä kokeenomaista treeniä joten enhän minä nyt tietenkään voi puhua itselleni mitään järkeä. Kaksi perusasentoa, yksi maahanmeno ja pätkä nakkia saa luvan riittää virittelyksi.
Sitten itse harjoitukseen: juoksutarkastus kehään mennessä - ai kappas, mun koirani keksiikin pelätä tätä asiaa juuri tänään. No tämähän on varsin virkistävä uutinen. Teen lisämerkinnän jo aiempaan itselleni tehtyyn muistiinpanoon: älä oleta mitään, kun treenaat Ritan kanssa.
Seuraamisessa hetkittäin on yritystä, mutta äskeinen säikähdys juoksutarkastuksesta on edelleen pinnassa. Tulee haukku. Tulee huonoa virettä. Tulee seuraamisesta kertakaikkiaan pois kävely, mitä ei koskaa, siis koskaan ole Ritan kanssa käynyt. Liikkeestä maahanmenossa Riittis huutaa mun perääni hylätyn koiran katkeraa laulantaa. Liikkeeseensiirtymisvihjeen toimivuus vaihtelee surkuhupaisasta olemattomaan.
Pikkuhiljaa aletaan päästä jutun juoneen kiinni, ja muutama viimeisistä liikkeistä alkaa etäisesti muistuttaa tokoa.
Jos nyt treeneissä aikaiseksi saatuja asioita katselee, niin paskastihan se meni. Mutta yksi asia aina jaksaa lämmittää mieltä, vaikka miten infernaalisen surkea treeni olisi takana:
Ainakaan ei oltu kokeissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti