Minustako high performance -treenaaja? Osa 3: Älä heittäydy avuttomaksi

Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä että sellaista asiaa ei olekaan kuin opittu avuttomuus, vaan että avuttomuus on sisäsyntyinen tila, josta ei pääse irti kuin pyristelemällä, niin yleistä se on.

Avuttomuudella tarkoitan sitä, että kohdataan jokin pikkuinen haaste, joku pienenpieni este joka pitäisi ylittää, ja todetaan että juu ei nyt kyllä sitten onnistu millään. Eri asia on suuremmat ja konkreettisemmat esteet, jotka todellakin vaikeuttavat treenaamista tai estävät sen kokonaan - se on ihan erilainen tarina.

Avuttomuutta on se, että ihmisellä itsellään on kaikki avaimet ongelmansa ratkaisemiseksi, mutta hän ei joko tiedä omistavansa sitä avainnippua, tai sitten hän ei vaan jaksa selata sitä avainnippua läpi oikean avaimen löytämiseksi.

Muutama tyypillinen koiraihmisen avuttomuus:

- Ei mulla ole aikaa

Ai? Oletko tehnyt töitä ajankäytön tehostamiseksi? Oletko harjoitellut aikatauluttamista? Miten on mahdollista että tismalleen samoilla työajoilla ja arjen kiireillä toiset ihmiset kyllä ehtivät treenata, mutta et sinä - voisiko ongelman ydin sittenkin olla jokin muu kuin ajan puute?

En yhtään ole epäempaattinen kiireistä elämää eläviä ihmisiä kohtaan. Ja jossain kohtaa väistämättä tulee raja vastaan, ihan jokaiselta, ettei ehdi treenaamaan jokaista hereilläolotuntia. Itse kamppailen jatkuvasti sen asian kanssa, että kun listaan sunnuntai-iltana seuraavan viikon treenijutut, sieltä on aina pakko karsia jotain pois. Ei vaan pysty treenaamaan joka ikistä lajia niin intensiivisesti kuin haluaisi.

Miten paljon treeniä päivässä tarvitset ollaksesi tehokas treenaaja? Jos sanon toko-rally-linjalla että puoli tuntia päivittäin on se, mitä tarvitset edistyäksesi tehokkaasti, tuntuuko se mahdottomalta saavutukselta? Tai tunti? Etenkin toko ja rally-toko ovat lajeja, joissa kotona piipertämälläkin saa aikaiseksi huiman paljon edistymistä, jolloin tuohon treeniaikaan ei kuulu edes matkojen syömää aikaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että koiran treenien harvemmin kannattaa ottaa sitä puolta tuntia intensiivistä työskentelyä putkeen, vaan ennemmin sopivia nopeita täsmäiskuja siihen työn alla olevaan asiaan.

Ajan puute voi olla monille ihan aito ja ylitsepääsemätön este treenaamiselle, etenkin lajeissa joiden valmisteluun menee reilusti aikaa, mutta osalla treenaajista ajan puute kuuluu sinne vähän hatarampien tekosyiden osastolle.

- En mä osaa opettaa tätä

Ai? Oletko kokeillut? Oletko hakenut tietoa? Jos silti homma ei onnistu, miksi se ei onnistu? Eikö tekninen koulutustaito riitä? Mitä jos harjoittelisit sitä ensin?

Asioiden pilkkominen on taito, jonka koirankouluttajat osaavat yleensä äärettömän hyvin - koiriensa kanssa. Jos pyydetään opettamaan koiralle takaperinvoltti tuplakierteellä niin kyllä sieltä rupeaa heti rattaat puksuttamaan päässä, että mistä voidaan aloittaa, mitä pohjataitoja se takaperinvoltti oikein koiralta vaatii, ja mistä lähdetään tehtävää rakentamaan. Mutta jos ohjaaja huomaa jossakin tehtävässä että voi vitsit, en osaa tätä asiaa, siitä ei suinkaan seuraa ajatusketju että mitähän me voitaisiin asialle tehdä, vaan täysi lamaantuminen ja yrityksen loppuminen. Monilla ihmisillä siis, ei toki kaikilla. Todetaan ykskantaan, että ei musta vaan ollut tähän.

Useimmilla ihmisillä on jonkunlainen kytevä huonona olemisen pelko. Tuntuu pahalta, jos kokee olevansa huono jossakin. Mikä on täysin absurdia silloin jos tekee jotain, mitä ei ole koskaan eläessään aiemmin tehnyt ja johon ei ole mitään pohjatietoja/taitoja. Kukaan ei synny koirakouluttajana, eikä siinä ole mitään outoa tai väärää ettei jotain asiaa osaa. Tärkeää olisi silloinkin pystyä kysymään ne oikeat kysymykset: miksi en osaa tätä? Tarvitsenko jonkun toisen pohjataidon ennen kuin tämän toisen asian opettaminen onnistuu? Ymmärränkö täysin, mitä tässä asiassa pitäisi tapahtua, vai voisikohan joku käydä sen vielä kertaalleen yksityiskohtaisemmin läpi?

Monet eivät edes kunnolla lähde kokeilemaan, ennen kuin toteavat että juu ei onnistunut. Yritys ja erehdys ovat hyviä opettajia myös koiran treenaamisessa, ja koirienkin kanssa pitäisi uskaltaa joskus vaan ottaa ja kokeilla, vaikka vähän metsään menisikin.

Este vai avuttomuus? Kysy kolme kysymystä
Joka ikinen näistä ylläolevista avuttomuuksista on kuulunut omasta suustani ja enemmän kuin yhden kerran. Ja täysin auliisti myönnän olevani täysin perseellepotkittava yksilö monessakin asiassa. Hyvä puoli tässä kuitenkin on se, että olen työni puolesta ammattimainen perseellepotkija, joten osaan potkia myös itse itseäni ja pyrin siihen etten jäisi kiinni omiin avuttomuuksiini.

Kun mietin itse omia avuttomuuksiani, olen huomannut että kolmen kysymyksen sääntö pätee useimpiin niistä. Eli mikäli haluan selvittää, onko jokin hankalaksi kokemani asia este vai avuttomuus, aloitan kysymällä kolme kysymystä. Tässä muutama esimerkki.

"Mulla ei ole treenikavereita, ei kukaan pääse mun kanssa treenaamaan silloin kun mulla olisi vapaa-aikaa ja kaikilla on vuorotyöt ettei voida sopia joka viikko treenejä samaan aikaan"
Kysymys numero 1: Milloin viimeksi olen aktiivisesti kysellyt treeniseuraa?
Kysymys numero 2: Onko se todellakin mahdotonta treenata viikottain, vaikka emme saisikaan sovittua aina samaa aikaa ja paikkaa?
Kysymys numero 3: Miten olisi helpointa tapa sopia viikottaiset treenit eri aikoihin joka viikolta?

Tämän avuttomuuden ratkaisuksi tuli ihan vaan kahden ihmisen suuruinen facebookryhmä, jossa sovitaan aina edellisellä viikolla seuraavan viikon treeniaika. Ei mikään suuren suuri homma saada aikaiseksi, mutta tätäkin treenikaverittomuutta ehdin märehtiä jo useamman viikon ennen kuin asiaa pysähtyi miettimään yhtään pidemmälle.

Toinen esimerkki: "En osaa opettaa koiralleni kaukokäskyjä"
Kysymys 1: Onko ongelma tosiaan siinä etten osaa opettaa kaukokäskyjä, vai siinä etten tiedä sen tehtävän oikeita kriteereitä ottaakseni ne huomioon koulutuksessa?
Kysymys 2: Mistä löydän tietoa sekä kaukokäskyjen opettamisesta että niiden kriteereistä, ovatko ne saatavillani?
Kysymys 3: Voiko joku auttaa minua kaukokäskyjen opettamisessa?

Usein ne kysymykset, joita kuhunkin avuttomuuteen kysytään, ovat sellaisia joihin itse löytää vastauksen - eli se avain oli koko ajan taskussasi, se piti vaan löytää ja ottaa käyttöön. Sen sijaan moni jää huokailemaan aika pitkäksikin aikaa sitä, kuinka hankalaa ja vaikeeta on, ja tekevät pienistä esteistä suurempia omassa päässään.