Mulla on unelma; mulla on Mauri

Hetkeen ei ole tullut blogia päivitettyä. Isolta osalta se johtuu siitä että elämässä on ollut erinäisiä kiireitä loman myötä. Suurimmaksi osaksi se kuitenkin johtuu siitä, etten oikein osannut pukea sanoiksi sitä asiaa, että Mauri tuli vihdoin kotiin. Pentu jota mä olen niin kaivannut ja odottanut ja nyt se on täällä. 

Mauri täyttää tänään jo komeasti 11 viikkoa, eli on asunut meillä jo kuukauden verran. Virallisesti Mauri on Aika Paha Waleilmaisu. 

Pentuarki on ollut kerrassaan ihanaa. Vähän jo jossain vaiheessa mietin että noinko mun pitkä ja tuskainen odotus poikii jonkunlaisen puppy bluesin, mutta enemmänkin ollaan menty puppy high - linjalla. Eli hädin tuskin maltan mennä illalla nukkumaan kun mietin, mitä kivaa päästään pennun kanssa seuraavana päivänä tekemään. 

Toki, hetkittäin pennun kanssa eläminen on raskasta. Kuten eilen, kun se kesken pahimman penturaivohepulin kourissa oppi hyppäämään sängylle. Harkitsen parvisänkyä että saan itseni ja karjikset turvaan naskaleilta :). Aikamoisia räiväpentuja on tullut nähtyä vuosien varrella, mutta tämän pojan puruvimma yltää kyllä kevyesti toptenlistalle sillä osa-alueella. Mutta näillä sanoilla se mulle myytiinkin: "Hyvä toimintakyky, ei pelkää ääniä tai liukkaita alustoja, on sosiaalinen ja puree kuin alligaattori". Allekirjoitan.

Karjisten kanssa yhteiselo sujuu oikein hyvin. Mauri ei ole sosiaalisimmasta päästä pentuja, ja sillä meni lähes viikko ennen kuin se ekaa kertaa yritti leikkiä karjisten kanssa. Aluksi se karttoi niiden seuraa, mutta tytöt sulattivat sen aika nopeasti. Katlan ja Maurin kohtaamisesta olisi pitänyt ottaa joku koirien elekielen opetusvideo: Mauri makoili pihalla mun vierellä, Katla pääsi häkistä katsomaan pentua, niin se hädin tuskin vilkaisi pentua, käveli muutaman metrin päähän ja kävi makaamaan selkä kohti pentua muina miehinä muualle katsellen. Jo ennen kuin Mauri yritti leikkiä yhtään isojen koirien kanssa, se totesi että Katlan viereen voi kuitenkin mennä nukkumaan päiväunia turvallisin mielin.

Ritan kanssa niillä olisi sen verran messevät leikit että pakko tarkalla silmällä vahtia ja rajoittaa, kun kokoeroa on niin paljon.

Olen täysin ihastunut tuohon pentuun. En lakkaa hämmästelemästä, miten se voikaan olla niin taitava ja näppärä ja täynnä tulta. 

Suuri ongelma tällä hetkellä tuntuu olevan se, että haluaisin tehdä Maurin kanssa ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sen sijaan että olisin onnistunut rajaamaan lajivalikoimaamme pienemmäksi, olen onnistunut tuomaan sinne uudelleen jo unohduksiin painuneita lajeja. Eli kyllä, löysin itseni hakumetsästä ensimmäistä kertaa ties miten moneen vuoteen. Ja taisin rakastua siihenkin lajiin uudelleen.

Mauria tuskin haittaa vaikka siitä tulisikin a Jack of all trades, master of none, mutta minä vielä yritän löytää jonkun tavan rajata lajivalikoimaa, tai edes priorisoida jonkun yli muiden ja koettaa jättää loput hupitreenailun rooliin. Nähtäväksi jää. Olen pirun huono hupitreenailija.

Aika näyttää, mihin päädytään. Nyt vaan nautiskelen tästä täysillä.