Kiirettä kiirettä. Tuntuu että olen vastannut satoja kertoja kysymykseen "mitä kuuluu" sanoilla "mitäs tässä, työkiireitä". Ja eikä siinä paljoa jää selittelyn tilaa, kun niin ne vaan päivät onnellisesti hujahtavat hallilla koneen ääressä, omia koiria treenatessa ja ryhmiä pyörittäessä. Mutta eipä sitä oikein osaa ihmeesti muuta tällä hetkellä elämäänsä toivoakaan - paitsi yhtä pientä koiraa, joka kovasti olisi nyt tilauksessa. Vihdoin!
Tilanne koirarintamalla on tällä hetkellä sellainen, että Katla viettää leppoisaa eloa hetkittäin nose workkiä treenaillen ja lenkillä seuraneitinä hipsutellen. Muut lajit eivät vaan enää käy sen kropalle. Nyt ollaan päästy vesien lämmettyä tekemään vesijumppaa kävellen ja uiden, ja elättelen toiveita että se auttaisi pitämään kintut sen verran kunnossa että muori pysyisi menossa mukana vielä jokusen hetken. Nose workin hajutesti käytiin viimein tekemässä hyväksytysti ja osallistuttiin ekoihin nose workmölleihimme (1.sija ja virheetön suoritus), mutta olihan se jäykkää menoa pitkän ajomatkan jälkeen.
Ritan elämään taas on kuulunut reilunlaisesti treeniä. Toko on ollut nyt aika framilla ja ihan mukavasti siellä on asiat alkaneet loksahtelemaan kohdalleen. Rally-toko on tullut vähän siinä siivellä. Nose work ja toko kilpailevat vähän päälajin paikasta Ritan kohdalla, ja usein se tuntuukin menevän parin viikon sykleissä että kumpi laji vetää puoleensa enemmän. Lisäksi olen vihdoin ja viimein uskaltanut aloittaa Ritan kanssa agilityn treenaamisen. Ritan kroppa on nimittäin ollut huomattavan hyvässä kunnossa nyt muutaman kuukauden, ja ongelmat takajalkojen asentotuntojen suhteen ovat jääneet pois. Mitään selkeää selitystä oireilulle ei missään vaiheessa löytynyt, mutta olen itse sitä mieltä että dobo (jota treenataan pari kertaa viikossa) voi olla yksi asia joka on loksauttanut palikat paikoilleen kropassa.
Pelkkää iloa ja edistystä treenaaminen Ritan kanssa ei ole ollut. Paineistuminen ja ääntäminen vieraissa paikoissa on melko iso ongelma, joka on vastikään saanut kaverikseen uuden ongelman: ääniherkkyyden. Kaikki alkoi yhdestä treenireissusta jonka teimme Pieksämäen hallille rally-tokotreeneihin joskus tuossa lopputalven korvilla. Saimme tehtyä ihan loistavan kisanomaisen radan ilman pientäkään ääntä tai epävarmuutta. Jätin Ritan paikoilleen odottamaan kylttien keräämisen ajaksi. Hallilla on sellaiset isot väliverhot jotka olivat kiinni, ja joku ryhtyi niitä vetämään auki - Ritalle iski ihan täysi paniikkireaktio päälle ja päätä pahkaa sinkaisi ulos hallista. Sen jälkeen se kuitenkin palasi takaisin hakemaan minusta turvaa. Palautumiseen meni todella pitkä aika, ennen kuin Rita lakkasi tuijottelemasta seinille. Paras tapa purkaa jännitys oli hakea Katla autosta ja leikkiä sen kanssa, jolloin Ritakin jossain vaiheessa pystyi osallistumaan leikkiin. Mutta tämä oli ensimmäinen tapaus joka aloitti alamäen äänien suhteen. Sen jälkeen reagoiminen ääniin on ollut hyvin ennalta-arvaamatonta. Jotkut kovat äänet eivät tuo mitään reaktiota. Jotkut ihan hiljaiset äänet saavat ison reaktion aikaiseksi.
Seuraava iso säikähdys tapahtui viime viikolla. Olimme työpäivän jälkeen olleet treenailemassa ja juuri siivoilemassa kenttää, kun iso mainostaulu päätti hypätä seinältä lattialle. Ihan niin suurta paniikkireaktiota ei tullut kuin verhojen tapauksessa, mutta paine jäi silti pitkäksi aikaa kytemään. Seuraavana päivänä kupin veti nurin hallin nosto-ovi. Jo valmiiksi vähän varpaillaan olleelle koiralle se oli aivan liikaa, ja töistä ajettiinkin sitten suoraan apteekkiin ja tyhjennettiin hylly feromoneista, calmexeista ja kukkatipoista. Rita tärisi vielä autossakin.
Ja sillä tiellä ollaan tällä hetkellä, hieman huolestuneena että mitä tuleva tuo tullessaan näiden äänipelkojen suhteen. Samalla aloitimme piinaavan parin viikon tauon kiihdyttävistä lajeista, eli tällä hetkellä treenaamme pelkkää nose workkia. Elättelen toiveita että stressitasojen laskeminen auttaisi sen verran, etteivät äänipelot pääsisi laajenemaan aina pienempiin ja pienempiin ärsykkeisiin, mikä tällä hetkellä näyttää ikävän todennäköiseltä. Aika näyttää.
Tällä tämänhetkisellä asetelmalla uudet tuulet koirarintamalla ovat todellakin enemmän kuin tervetulleita. Pidän melko todennäköisenä että Ritan kanssa kisaaminen tulee viivästymään aiemmin suunnitellusta. Se on edelleen hyvin pentumainen ja nämä jännitykset ja paineistumiset tekevät sen toiminnasta vieraassa tilanteessa hyvin epävakaan. Eli kiiruhdamme kohti kisatavoitteita hyvin maltillisesti. Ja koska Katlan treeni on melko minimaalista, on päällä ollut jatkuva turhauma siitä että haluaisi tehdä enemmän ja treenata lisää. Nyt jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tätä treenikoiravajetta tulee paikkaamaan pieni malinoispoika muutaman viikon päästä. Vihdoin ja viimein!
Tällaista tähän valtakuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti