Lahjakkuuden myytti

Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea olevansa lahjakas jossakin asiassa. Lahjakkuutta toitotetaan joka tuutista siitä päivästä lähtien kun ekaa kertaa lapsi nappaa kätensä liidun ja alkaa jyystää sitä kiinni paperiin. Tämä jatkuu läpi koulun ja harrastusten. "Kuinka lahjakas oletkaan, kun osaat tuollaisen taidon!". Tällaiseen lausahdukseen on ainoastaan yksi oikea vastaus, ja se on "haista sinä ----".

Myönnän, että olen jossakin vaiheessa elämääni ajatellut, että olen lahjakas kouluttamaan eläimiä. Koska se tuntuu hyvältä ajatuksena, ja koska eläinten kanssa toimiminen on ollut niin iso osa elämääni. Tuntui hyvältä ajatella, että tämä nyt sattuu olemaan se asia jossa olen lahjakas ja siksi elämäni on pikkuhiljaa kääntynyt enemmän ja enemmän sellaisille urille, jossa koirien kouluttaminen on isossa osassa. Joka ei vaan missään nimessä pidä paikkaansa. Lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa.

Se, mikä tähän pisteeseen on johtanut on sen verran pitkä tarina että se jääköön omaksi kirjoituksekseen - mutta lahjakkuus se ei ole. Syystä tai toisesta, noin 15 vuoden iässä, koin että koirien treenaaminen on mukavaa, hauskaa, antoisaa ja mielenkiintoista. Mulla oli hyvä koira. Lahjakkuutta? Not so much.

Tällä hetkellä ajatus siitä että olisin lahjakas kouluttaja kuulostaa järjettömältä, naurettavalta ja vähättelevältä. Kenenkään ei pitäisi liikaa jäädä kiinni ajatukseen lahjakkuudesta - koska se mitätöi oman työsi määrän ja arvon.

Jos käyt haastattelemassa lajiensa huippuja, kuinka moni heistä sanoo, että syy heidän menestykseensä on lahjakkuus? Ei varmasti yksi ainoa. Koska siinä vaiheessa kun työtunteja on takana niin paljon kuin missä tahansa asiassa huipulle päästäkseen on tehtävä niska limassa duunia, kenelläkään ei ole pokkaa tai mitään tarvetta kertoa että kyllä, lahjakkuushan se siinä vaikutti.

Tämä on enemmän kuin vähän vahingollinen ilmiö. Käsi ylös joka tietää ihmisen jonka suusta on päässyt tämä lause: "olishan se hyvä opiskella joku uusi kieli, mutkun ei mulla oo kielipäätä". Tai "Kyllä se agility olis tosi kiva laji mutta ei mulla riitä siihen kehonhallinta kun siinä on niitä kaikkia ohjauskuvioitakin". Eikä tämä missään nimessä liity vain koiraharrastukseen, vaan mihin tahansa elämänalaan. Lahjakkuutta toitotetaan niin paljon ja ihmisten onnistumisia pistetään lahjakkuuden piikkiin siinä määrin, että ihmiset todella uskovat etteivät he pysty tekemään jotain asiaa ellei heille tule heti ensimmäisestä kerrasta sellainen olo, että he ovat siinä asiassa lahjakkaita.

Eivät kaikki opi samaan tahtiin, mutta onko sillä nyt sitten mitään merkitystä? Onko sulla muka johonkin kiire?

Lahjakkuuden määritelmä pitäisi muuttaa sanakirjaan. Sen nykyisen määritelmän tilalle pitäisi vaihtaa: Taito tai motivaatio ottaa itseään niskasta kiinni, irroittaa itsensä sohvasta ja mennä tekemään jotakin jossa haluaa kehittyä, kerta toisensa jälkeen.