Minustako high performance -treenaaja? Osa 5: Poistu mukavuusalueelta.

Tämän blogipostauksen nimi olisi voinut hyvin olla: kun Elli kohtasi kanat - traaginen tosielämän tarina. Tai no, ei välttämättä traaginen mutta aavistuksen verran traumatisoiva.

Eli otettakoon tähän pohjalle pieni tarinantynkä siitä, kuinka mukavuusalueelta voi joutua poistumaan vähän yllättävilläkin tavoilla.

Kanakurssi - ihan mahtavaa settiä. Tiukkaa teoriaa ja kuka nyt ei tarvitsisi ajoitusten tarkentamista. Paljon hands on - työskentelyä ja selkeä treenin rakenne.

Mutta ne kanat - voi hyvä luoja. Kanojen käsittelyyn annettiin hyvät ohjeet ja ihan loistavan hyvin menikin aluksi. Mitä nyt toinen kana aina häkkiin vietäessä yritti raadella toisen käteni. Aluksi jopa ihan tykkäsin noista höyhenpeitteisistä omituisista pikkudinosauruksista.

Noh. Opetettiin kanoille erottamaan kolmen samantyyppisen vaihtoehdon joukosta joko keltainen väri tai kolmion muoto. Loisto homma, kivaa puuhaa. Sen jälkeen otimme oikean vaihtoehdon pois katsoaksemme, että kanalla on varmasti homma hanskassa eikä se lähde arpomaan niitä muita vaihtoehtoja oikean poissaollessa. Ja kirsikkana kakun päälle, opetettiin käytös jolla kana saa sen oikean vaihtoehdon takaisin.

Valitsin molemmille katsekontaktin. Ja koska tokoihmisen sieluni pääsi puuttumaan asiaan, halusin vielä päästä vahvistamaan sellaista katsekontaktia, joka oli otettu sievästi pää korkealla minua kohti. En tiedä oliko tämä ensimmäinen virhe, koska "katso minuun pää korkealla" taisi jossain vaiheessa hieman lipsahtaa siihen että "pidä pää mahdollisimman korkealla minuun päin", ja siitä ei seurannut hyvää.

Kaikki meni hyvin ennen kuin tein kriittisellä hetkellä ajoitusvirheen. Olin palkkaamassa kanaa keltaisen lapun nokkaisusta ja tarkoitukseni oli napata lappu itselleni samalla kun kana syö. Mutta niinhän siinä kävi, että kana ehtikin kääntyä jo takaisin ja huomasi kun varastin sen rakastetun keltaisen lapun kätöseeni. Hetken aikaa se siinä otti nättiä korkeaa katsekontaktia - kunnes päätti hypätä olkapäälleni vaatimaan palkkionsa.

Jos jossain kohtaa eläinten koulutuksessa olen ollut epämukavuusalueella, niin se on siinä vaiheessa kun kyyristelen suojaten käsillä päätäni ja kuulen vaan vittuuntunutta kaakatusta ja työtoverini hirnuvaa naurua ja siipien viuhontaa korvani juuressa. Olen melko varma että Hitchcockilla on ollut joskus lapsuudessaan vastaavanlainen kokemus. Lopulta totesin erävoiton ja nakkasin palkkakupin pöydälle saadakseni tuon otuksen pois kimpustani. Joka tietenkin tarkoittaa sitä, että sopivan tilanteen tultua se teki saman vielä uudelleen. Eli kyllä, onnistuin opettamaan kanani hyökkäämään kimppuuni.

Saatiin tämä käytös hillittyä palkan suunnalla, eli jatkossa kanaseni sai keltaisen lappunsa takaisin niin kauaksi minusta kuin vaan pystyin ja kykenin lapun itsestäni heivaamaan. Mitä nyt jokunen satunnainen hihaanpuru saatiin kokea senkin jälkeen.

Se, mitä todella oikeasti ihmettelen, on se miten onnistuin opettamaan TOISENKIN kanani hyökkäämään kimppuuni tismalleen samassa kohtaa. Tämä kana ei onneksi hyppinyt päälleni, vaan ainoastaan päätti että paras keino saada valkoinen kolmio takaisin pöytään on päättäväisesti ja systemaattisesti tulla nokkimaan minua käteen. Koulutusviikonloppu huipentui siihen, että kaikki muodot olivat pöydässä, mutta kanani ei jostain syystä huomannut vähän kauemmas lennähtänyttä kolmiolappua pöydällä, vaan siirtyi suoraan minun pahoinpitelyyni.

Noh, voinemme siirtyä näistä koulutuksellisista menestystarinoista itse aiheeseen: mukavuusalue.

Mukavuusalue ja siitä poistuminen on varmasti kaikille tuttu juttu - eri asia on, pystyykö tätä ajatusta toteuttamaan.

Eilen ajellessani takaisin kotiin päin viikonlopun riennoista pistin uusintakierrokselle Daniel Coylen the Little Book of Talentin. Daniel kuvailee mukavuusalueelta poistumista loistavasti: "Find your sweet spot". Eli ennen kuin aloitat harjoituksen, mieti jo etukäteen, missä menee osaamisesi raja: minkä asian vielä osaat, mutta mistä et pääse eteenpäin. Sen jälkeen kuvittele, mitä sen jälkeen tulee: mitä et vielä osaa tai pysty tekemään. Ja kurota siihen. Se on sinun sweet spottisi. Jokin jota pystyt juuri ja juuri sormenpäälläsi hipaisemaan, kun oikein kurottelet. Tällä alueella työskennellessäsi normaaleja tunteita ovat turhautuminen ja ärtymys ja pinnistely.

Seuraavan kerran kun löydät sweet spottisi ja mietit, pitäisikö helpottaa harjoitusta että se olisi itsellesi mukavampi tapa treenata, voit aina lohduttautua tällä:

Ainakaan sinulla ei ole vittuuntunutta kanaa hyppimässä päälläsi.