Jatkuva tyytymättömyys - väsyneen työläisen epäselvä selostus

Epäilen jo tässä vaiheessa, että saatan löytää otsikon tympeälle kakkossanalle toisenkin sanan, joka kuvaa vielä paremmin sitä, mitä koetan sanoa, mutta katsotaan nyt, löytyykö se työpäivänjälkeisten koomaisten aivojen perukoilta.

Olen jo pitkän aikaa miettinyt sekä työni, että harrastuksen luonnetta. Ja yksi asia, joka näitä kahta asiaa yhdistää on jatkuva tyytymättömyys.

Syy miksi tyytymättömyys ei ole nyt se sana, jota oikeasti haen on se, että se ei tarkoita sitä etten olisi tyytyväinen. Päin vastoin, olen yleensä jopa ihan typeryyteen asti onnellinen sekä töissä että treeneissä. Huonoja päiviä ja huonoja hetkiä tottakai on, mutta noin pääsääntöisesti nautin suuresti molemmista puuhista. Se asia jota nyt yritän saada näppäimistöltäni eteenpäin valumaan on se, että en halua tyytyä siihen, mitä tällä hetkellä teen. Ja toivon, etten koskaan niin tee.

Koulutusohjaaminen työnä on äärimmäisen mielenkiintoista hommaa. Ensinnäkin jo se, että jokaiseen pieneenkin tehtävään, jota yleensä kursseilla teetetään alkaa löytymään jo niin suuri määrä erilaisia variaatioita, joiden kanssa pystyy kikkailemaan mikäli se ensimmäinen kokeiltu keino ei jostain syystä toimikaan. Miten erilaisia persoonia ja tyylejä mahtuukaan tähän maailmaan, niin koirissa kuin ohjaajissakin.

Olen myös huomannut, että sisälläni asuu sittenkin pieni tilastotieteilijä. Joka kerta, kun kokeilen jotain uutta asiaa kurssilla (ja kyllä, niitä tulee vaihtelevalla menestyksellä kokeiltua ihan jatkuvasti ja koko ajan muutosta tapahtuu), lähtee päässäni pieni sisäinen laskuri käyntiin. Miten pitkään menee, että ensimmäinen koirakko onnistuu? Kuinka moni onnistuu muutaman minuutin sisään? Miten pitkään menee, ennen kuin koko ryhmä onnistuu harjoituksessa? Vai onnistuuko? Entä jatko? Joidenkin harjoitusten vaikutuksen näkee heti, joidenkin harjoitusten hedelmät saattavat näkyä vasta muutaman vuoden päästä.

Jatkuva tyytymättömyys ei tarkoita sitä, etten olisi tyytyväinen siihen, miten ryhmäni edistyvät. Mutta aina takaraivossa on se pieni ääni: mitä voisi vielä tehdä paremmin? Mitä asioita voi vielä tehdä, jotta ennaltaehkäisisi tulevia ongelmia? Jos käyn vielä tämän asian tarkemmin teoriassa läpi, auttaako se ihmisiä edistymään paremmin vai sekoittaako se vain? Miten voisin vielä saada parempia tuloksia, onnellisempia koiria ja taitavampia ohjaajia.

Sama tarina jatkuu oman koiran kanssa treenatessa. Se pieni "mutta" kulkee aina mukana niissä parhaissakin suorituksissa. Että kyllähän se on hyvä, mutta voisi olla nopeampikin. Tarkempikin. Tehdä pienemmällä avulla. Isommassa häiriössä. Olen iloinen onnistumisista ja edistymisistä, mutta en silti ole tyytyväinen. Tai mikä hyvänsä se sana onkaan, joka ei nyt suostu päähäni välähtämään, joka kuvaa tätä asiaa paremmin. Happy, content, satisfied - miten suomen kieli ei nyt meinaa taipua näihin ajatuksiini niin kuin haluaisin. Pöh.

Jatkuva tyytymättömyys on tärkeä osa elinikäistä oppimista, koska tyytyväisyys tappaa kehityksen. Ja jos kehittyminen ei ole työssä ja harrastuksessa itseisarvo, en tiedä mikä on.