sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ajatuksia agilityn alkutaipaleelta: miten kurittomat aivot saa ruotuun?

Joku saattaakin muistaa tekstin, jossa pohdiskelin että voiko agilitya oppia ensin ilman koiraa. Kokeiltu on, ja vaikea sanoa mikä merkitys sillä on, koska en nyt saa kiskaistua itsestäni rinnakkaistodellisuuden verrokkia joka ei olisi yrittänyt jotain lajista ymmärtää jo etukäteen.

Nyt kuitenkin takana on mahtavat pari viikkoa, joiden ajalta voin lähestulkoon sanoa harrastaneeni aksaa. Ja hitto että on mahtava ja vaikea laji. Olen antanut itselleni luvan tässä postauksessa käyttää sanaa "mahtava" niin monta kertaa kuin sattuu näppikseltä lipsahtamaan.

Pari ajatusta, joita laji on tähän mennessä herättänyt, joista ensimmäinen on tämä: osaava koira on aloittavan ohjaajan taivaan (tai siskon, tai työkaverin) lahja.

Olen siis saanut itselleni lainakoiraksi kahta koiraa, työkaverini Julian bortsua sekä siskoni karjista Seelaa. Hyvin erilaisia ohjattavia, todella opettavaisia kavereita.

Se syy, miksi olen aivan riemuissani siitä että saan todella osaavia ja pitkälle treenattuja lainakoiria nyt alkuvaiheessa harrastusta on se, että yksi kortti lisää tähän korttitaloon romauttaisi sen pakan. Ja se yksi kortti lisää olisi varmasti koira, jota pitäisi kouluttaa samalla kun itse opettelee alkeellista ohjausta.

Parahin treenikaveri Seela


Eli teesini on tämä: jos aloittaisi aksaamisen osaamattoman koiran kanssa, oppisin pakostikin samalla sellaisia ohjaamistapoja ja maneereja jotka eivät pidemmän päälle ole kovin tehokkaita, koska keskittyminen olisi silloin siinä koirassa. Saatte ihan kaikessa rauhassa kumota tämän väitteen, mutta tätä sanoo tällä hetkellä ystäväni perstuntuma.

Se, miksi olen niin iloinen siitä etten ole ohjannut koiraa aiemmin kovin paljoa on se, että opin yllättävän nopeasti. En tarkoita tätä nyt prassaillen ja verrattuna muihin ihmisiin, vaan verrattuna itseeni muissa tilanteissa. Tulepa antamaan mulle joku neuvo miten toimia eri tavalla tokossa, ja katso miten pitkään menee ennen kuin pystyn toteuttamaan sen käytännössä. Siinä voi mennä useita päiviä ja treenikertoja ennen kuin saan kropan tottelemaan, kun se vanha tapa on niin tiukassa. Mutta aksassa olen tehnyt hyvin vähän oikeaa ohjausta, joka on itse asiassa ihan hiton hyvä juttu. Kun mulle sanotaan että älä tee niin, tee näin, mikään ei kinnaa vastaan kropassa, kun "aina oon aiemmin tehnyt tälleen", vaan sen neuvon pystyy toteuttamaan yllättävän nopeasti. Tässä kohtaa kullan arvoinen apu on tietysti kouluttaja joka osaa tehokkaasti syöttää sitä oikeaa tietoa koko ajan.

Aivot kyllä sitten kinnaavat. Tällaista keskustelua käymme aivojeni kanssa joka kerta aksatreeneissä:

Aivot: "Jee opitaan uutta jee!"
Minä: "Jes, mahtavaa, tää on nyt opittu, nyt opetellaan seuraava juttu."
Aivot: "Eikun mä mietin vielä sitä edellistä uutta juttua jonka opin, oota vähän."
Minä: "Eikun nyt siirryttiin jo seuraavaan asiaan, ei sun enää sitä juttua tarvii miettiä. Kaivat vaan muistista sen sit kun seuraavan kerran mennään radalla siihen kohdalle missä sitä tarvitaan."
Aivot: "No joo joo, mutta nyt alkaa sitten tallennustila olla lopussa että vähän nyt hillitse sitä uuden tiedon tulvaa."
Minä: "Hyvä, ja sit tuli jo seuraava pala infoa, pureskeles tää nyt äkkiä. Niinkun ÄKKIÄ, me tarvitaan tätä kohta!"
Aivot: "Ääää, ei näin nopsaan, ootta vähän. Mennäänkö tauolle? Jooko? Ostetaan sellainen aikuisten värityskirja ja värikyniä että saan vähän huilata välissä?"
Minä: "Hei nyt skarppina, seuraava uusi juttu, tää pitää saada nyt mahtumaan kans prosessointiin. Kyllä vielä mahtuu tällainen juttu päähän, varmasti mahtuu."
Aivot: "Ei mahdu!"
Minä: "Kyllä mahtuu!"
Aivot: "Haluan välissä kissavideon youtubesta!"
Minä: "Toimikaa nyt, aivot!"
Aivot: "Ääää mä en tiedä missä mun jalat on"
Minä: "Nyt rataa rataa vaan, kaivas nyt vähän äkkiä ne tiedot sieltä esiin! Niinkun NYT!"


Eli jos törmäät minuun agihallilla ja hädin tuskin muistan miten puhutaan ja kävellään samaan aikaan - älä ihmettele, olen todennäköisesti tullut juuri radalta ja rääkätyt aivot ovat jo lähteneet tauolle.

Eli tässä vaiheessa ainakin henkisesti hyvin raskas laji.  Mutta niin mahtava. Niin mahtava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti