tiistai 30. kesäkuuta 2015

Periaatteita osa 2: Muista, mikä on tärkeää

Jos totta puhutaan, oli periaatteiden osa 2 alun perin jotain ihan muuta - mutta sitten muistin taas, mikä on tärkeää.

Messi "Mestari", treenikaverini aussienpentu, sai tänään lierolta nenilleen. Ei ole hyvä ajatus pienen koiran tehdä liian läheistä tuttavuutta kyyn kanssa. Niinpä tänään työpäivän sijasta pidettiin piknikkiä pieneläinklinikan lattialla ja opeteltiin taluttamaan pentukoiraa tippapussi kädessä. Tosin olin jo aiemmin perunut treenit ukkosevaroituksen takia - hyvä ajoitus pennulla tökätä nenänsä kyyhyn juuri vapaailtana niin joudin seuraneidiksi klinikalle. Onneksi turvotus laski pian ja kipulääkkeet auttoivat nopeasti.

Niin, ei kai mulla muuta tällä kertaa. Tuskin on tarpeen enää erikseen eritellä, mikä on kaikista tärkeintä, vaikka joskus se olisi vähän liian helppoa unohtaa.



1 kommentti:

  1. Kiitos.
    Jäi hämmästyksellä mieleen kun ystävällinen ja empaattinen eläinlääkäri kyseli 'onko kiire' ja kuin anteeksipyytävästi 'Tässä menee kyllä aikaa. Niin mielelläni tarkkailisin klinikan sulkemiseen asti toipumisen turvaamiseksi'.
    Mehän istuttiin lattialla kuin tatit pikku Mestarin kanssa js todettiin että me ei lähdetä mihinkään 'Maailma on seis kunnes Messi toipuu'. Eläinlääkäri selvästi ilahtui ja kertoi että kaikilla ei ole nykyään sellainen asenne.
    Hei 'come on' ihmiset - sydäntä peliin. Ystävän, ihmisen tai lemmikin, henki on tärkein. Lähelläolokin auttaa toipumaan. Loppuu kiireet iki ajoiksi, jos unohtaa mikä on tärkeintä. Sulla se on aina ollut niin kirkkaana mielessä. Kiitos siitä.

    VastaaPoista