maanantai 29. kesäkuuta 2015

Periaatteita, osa 1: Opi kaikilta, opi kaiken aikaa

Yksi ensimmäisistä blogiteksteistäni halusin pyhittää periaatteilleni koirankoulutuksessa ja ohjaamisessa. Tämä tuntuu monelle olevan aikamoinen kissa heitettäväksi pöydälle ja itselleni aika monisyinen asia käsitellä, joten tässä paras yritykseni selventää, mitkä periaatteet ohjaavat koulutustani ja ohjaustani. Koska enteilen tämän olevan melko pitkä tarina, jaan sen useampaan eri postaukseen. Kuten otsikko kertoo, ensimmäinen periaatteeni koskee oppimista.


Kouluttaminen on kehittymistä. Eräs treenikaverini sanoi suuren viisauden koiran kouluttamisesta: kouluttaminen on sitä, että koirasta ja ohjaajasta tulee enemmän kuin osiensa summa. Kouluttaminen on kehitystä, kehitys on oppimista, oppiminen on yrittämistä, erehtymistä ja onnistumista.

"Opi kaikilta" on tärkeä sääntö itselleni. Minulla on selkeä mielikuva siitä, miten haluan tietyt asiat opettaa, minkälainen suhteeni on erilaisiin palautteisiin joilla muokkaamme koiran käytöstä. Minulla on myös selkeä mielikuva siitä, mitä en halua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yrittäisin oppia vain niiltä, jotka seuraavat samoja ajatuksia koirista ja kouluttamisesta - lähes päinvastoin. Kun katson kouluttajaa, joka kouluttaa lähes täysin päinvastaisilla ajatuksilla kanssani, opin taas jotain uutta. Pääsen esittämään ihan eri tavalla kysymystä "miksi" ja "mitä siitä seurasi" ja vielä se isoin kysymys: "mitä voin tästä oppia".

Yksi ajatus joka ajaa minut kohti tätä periaatetta on se, että jokaiselle koulutustavalle, jokaiselle kouluttajalle, jokaiselle palkkio -ja rangaistustyylille on syynsä. Ihminen ei ole niin tyhmä eläin että se käyttäisi yksittäisiä kokeiluja enempää sellaista koulutustapaa, joka ei toimi missään, mihinkään tilanteeseen tai millekään koiralle. Ja jos joku koira joskus on jotain sillä koulutustavalla oppinut, se voi silloin osaltaan opettaa meille jotain. Vaikka en keksisi mitään tilannetta missä itse tekisin saman valinnan koulutuksen suhteen, se silti opettaa meille jotakin koiran käytöksestä ja siitä, mikä sitä muokkaa. Ja se on yksi oppimiseen liittyvien periaatteideni isoja kulmakiviä: opettele koiraa, älä metodia. Metodit ovat työkaluja, apuvälineitä joiden tarkoitus on auttaa meitä eteenpäin tavoitteessamme kouluttaa koiria - koirien ei ole tarkoitus olla meidän metodinharjoitteluinstrumenttejämme. Jos joskus huomaat välttäväsi jonkuntyylisten kouluttajien treenaamisen seuraamista, tiedosta että alat silloin rajoittaa omaa kehitystäsi.


Opi kaikilta on periaate joka pitää kyseenalaistamisemme elossa. Erilaisten kouluttajien treenitapojen ymmärtäminen haastaa meidät harkitsemaan uudestaan omia tapojamme tehdä asioita. Kaikilta ohjaajilta voi oppia jotakin, kaikilta koirilta voi oppia jotakin. Kun emme rajoita omaa näkökulmaamme vain niihin opettajiin ja oppimismahdollisuuksiin, jotka tuntuvat meidän ajatusmaailmaamme istuvilta, saamme upean tilaisuuden: napata jokaiselta ihmiseltä, jonka koulutusta seuraamme, ne kirsikat jotka meidän kakkumme päälle sopivat ja sulattaa sen omaan tapaamme toimia ja kouluttaa.

Opi kaikilta -periaate ei päde pelkästään erilaisiin koulutussuuntauksiin, se pätee ihan kaikkeen. Kun haluat kehittyä koirankouluttajana, ole kuin pesusieni joka imee sisäänsä kaiken minkä pystyy, mistä on apua koiran kouluttamiseen. Istuin tuossa pari viikkoa takaperin Myy enemmän -seminaarissa, joka antoi minulle hirvittävän paljon hyviä ajatuksia - koirankoulutukseen. Voin vannoa että yhtään kurssipaikkaa en myynyt enempää tuon koulutuksen myötä, mutta koko sen ajan kun luennoitsija Mikko Kalliola Aava&Bangiltä (joka on muuten mahtava tyyppi ja suosittelen hyvin lämpimästi hänen luentojaan) puhui markkinoinnista, pyöri päässäni vaan "holy shit, tämähän on loistavaa matskua koirankoulutukseen".

Älä rajoita opettajiasi lajin tai osaamistason mukaan. Jotkut parhaista opeistani tokoon ovat tulleet agilityihmisitä, osa suojeluihmisiltä ja osa ihmisiltä jotka eivät koskaan ole koiraa omistaneet saati kouluttaneet. Osa parhaista neuvoista arkitottelevaisuuteen on tullut ihmisiltä, jotka eivät koskaan ole käyneet ohjatuissa koulutuksissa vaan ovat monta pitkää tuntia raahustaneet teitä huonosti käyttäytyvien koiriensa kanssa ja päätyneet onnistuneisiin edistysaskeliin.

Opi aina kun voit, ole kriittinen, ole analyyttinen, ponnistele kohti kehitystä äläkä pelkää katsoa uusien ovien taakse erilaisten koulutustapojen, lajien tai ajattelumallien maailmaan. Ei sun tarvitse siitä ovesta astua läpi. Riittää että viet sieltä jonkun pienen matkamuiston ja annat sen muokata tapaasi ajatella ja toimia, jos se matkamuisto on sen arvoinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti