5 yleisintä syytä miksi seuraamien on perseestä 3: pään asento ja katsepiste

Sitten ollaan päästy sellaiseen vaiheeseen seuraamista, että koira on vakiinnuttanut toimintansa johonkin yhteen kohtaan ja asentoon. Ja jos paikka ei ole se mikä pitäisi, hyvällä tuurilla ohjaaja huomaa melko pian että paskaks män ja lähtee korjaamaan liikettä. Mutta sitten taas on koiria joita seuruutellaan vinossa ja vinkurassa pari vuotta ennen kuin alkaa todenteolla tökkiä mennä kuulemaan koulutuksiin kerta toisensa jälkeen että koira poikittaa. Ja silloin se korjaaminen voikin olla jo huomattavasti kankeampaa.

Mio, jonka kanssa koulutuksiin mentiin saatesanoilla "ja mä sit tiedän että se poikittaa"

Tyypillisin syy teknisesti huonolle seuraamiselle löytyy koiran päästä - ja tällä kertaa ei edes korvien välistä. Eli koiran pään asento ohjaajaan nähden on väärä.

Pään asennon tyypillisin ongelma on se, että pää kääntyy liikaa ohjaajan keskustaa kohti. Koira voi kääntää päätään ohjaajaa päin ja jopa hieman kiertyä kaulallaankin ohjaajaa vasten pitäen silti kroppansa täydellisen suorassa, mikäli sen kropan pituus ja jousto antaa myöten. Jossain kohdassa kuitenkin tulee vastaan se piste, ettei koira vaan enää kykene suoristamaan kroppaansa ohjaajan kävelylinjan suuntaiseksi jos pää on liian pitkälle kääntyneenä ohjaajan keskelle (poislukien pendoliinonpituiset koirat - joillain sakemanneilla on ihan täysin suora kroppa vaikka katse ohjaajaa kohti tulee melkein vetoketjun linjaa myöten). Mitä lyhyempi kroppa koiralla on, sen tärkeämpää on että koiran katsepisteen pitäisi olla suorempaan ylöspäin ilman suurta pään kiertymistä.

Joillain harvoilla koirilla pään asento kääntyy liikaa ulospäin. Tällöin koira usein ajattelee seuraamisen niin, että se painaa takaraivoaan kohti ohjaajaa. Näitä ei onneksi näe usein, koska se on koiralle äärimmäisen kuormittava tapa seurata.

Koiran pään asento liittyy muutamaan eri asiaan. Ensimmäinen on katsepiste: minne koira katsoo seuratessaan. Eli jos olet tehnyt imutusseuraamista, katsepiste löytyysiltä linjalta jota myöten käsi liikkuu koiran kuonolta ylöspäin ja takaisin alas ja siitä pikkuhiljaa lopulliseen pisteeseen. Monilla koirilla katsepiste on ohjaajan kasvoissa - tällöin toivon hartaasti, että se katse löytyy ohjaajan katson sivusta eikä suoraan edestä, koska muutoin koiran on todella haasteellista pistää päätä hyvässä linjassa ja kropan suorana (poislukien taas saksanpaimenkoirat joilla on käsittääkseni ainakin kaksitoista nikamaa kaulassa että ne pystyvät kääntämään päätään ihan kevyesti sen 180 astetta ja silti sekä seuraamaan suorassa). 

Oli se katsepiste mikä hyvänsä, voi koira hakea sitä katsepistettä monella eri pään asennolla, joka tottakai vaikuttaa taas siihen, miten helppo tai vaikea se peba on saada pysymään oikeassa kohdassa ja heilautettua oikeaan suuntaan käännöksissä. Eli aina edes katsepisteen vaihto ei auta seuraamisen tekniikan parantamiseen, mikäli koira on hyvin fakkiintunut pitämään päätään tietyssä asennossa. Eli jos vaikka koira on tottunut kietoutumaan ohjaajan mahaan kiinni ja katsomaan silmiin (=pylly lentää maata kiertävälle radalle), ja korjaussarjaksi koetetaan viedä katsepiste vaikka kainaloon, koira saattaa vaan hypätä seuraamaan puoli metriä ulommaksi ja pitää pään edelleen reilusti sisäänpäin kääntäen sen sijaan että kääntäisi päätään enempi suoraan ylöspäin.    

Viimeisin tekijä koiran pään asennosta liittyy palkan odotukseen: esimerkiksi koira, joka on opetettu katsomaan kasvoihin mutta palkattu vastakkaiselta puolelta kuin missä koira seuraa pitää päätään ihan eri asennossa kuin koira jota on opetettu katsomaan kasvoihin ja palkattu takataskusta koiran puolelta. 

Että niin. Erilaisia seuraamisia, erilaisia rakenteita. Se mikä kaikkia yhdistää on harras toive että koira olisi mahdollisimman suorassa, jotta se ei aiheuttaisi turhaa rasitusta koiran kropalle ja jotta koiralla olisi mahdollista kääntyä siististi ja oikea-aikaisesti silloinkin kun ohjaaja kääntyy koiraa kohti. Tämä on tärkeää etenkin rally-tokokoirille, jonka takia on hieman sääli että niin monesti rally-tokokoirilla seuraaminen on hitusen verran aliarvostettua treenattavaa. Eli treenataan niitä käännöksiä niin maan perhanasti, kun helpoimmalla pääsisi jos saisi koiran seuraamaan hyvässä asennossa, jolloin käännökset tulisivat huomattavasti helpommalla kuin silloin jos koiran seuraamisasento on puutteellinen.

Pistäpäs kommentteihin kuva koirasi seuraamisesta niin saadaan mielenkiintoinen galleria erilaisista seuraamisista, erilaisilla pään asennoilla, eri rakenteisilla koirilla. Tai en mä tiedä saako sinne edes kuvia ladattua, testatkaas joku. Jos ei onnistu niin heitä linkki.

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä 2: Vire

Vire ja epävarmuus

Nyt sitten. Aika usein tämä vireasia on liitoksissa ensimmäiseen tekstiin, eli ohjaaja ei tiedä mitä tekee ja koulutus siitä johtuen on usein vähän katkonaista. Mieti tätä asiaa koiran kannalta: ohjaaja viestittää koiralle, että mä haluan nyt että teet näin, huomenna toisella tavalla, ylihuomisesta ensi jouluun asti tehdään yhdellä tyylillä ja sitten uuteen vuoteen mennessä on sekin muutettu johonkin toiseen.

Miten helppoa tuollaiseen tehtävään on luoda intoa? Riippuu koirasta. Monille koirille se on ihan mahdoton tehtävä.

Mun lähtöoletus koulutuksessa on se, että koirien luontaista intoa pitää nostaa. Isoin osa koirista on nimenomaan tällaisia: ei voida vaan jäädä odottamaan, minkälaista intoa sieltä pukkaa jos asiaan ei kiinnitä mitään huomiota, vaan useimmiten sitä intoa on vaan pakko vähän koettaa rakentaa. Tässä kohtaa on ohjaajalla edessä mielenkiintoinen haaste: kuinka saat heti alkeisharjoituksista lähtien mahdollisimman hyvin pidettyä mukana sekä tekniikan että vireen? Silloin pitäisi todella käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että vähän kuulustelee sitä koiran palkkautumista.



Vastetta palkalle

Palkkaaminen on yllättävän haasteellinen juttu. Niin usein jäädään kiinni siihen että senkun tupataan koiralle nakkia suuhun sen enempää ihmettelemättä. Mutta saatko palkalla silloin aikaiseksi oikean vasteen? Jos sä haluat seuraamiseen voimaa ja intoa ja palkitset koiraa jollakin mikä saa siinä aikaiseksi reaktion "meh, ihan jees", mitä voit oikein odottaa jatkossa tapahtuvan?

Yksi mystisistä asioista joihin kentillä törmää on sinnikäs nakin naamaan lykkääminen senkin jälkeen kun koira on jo monen monta vuotta antanut sille vasteeksi ihan tasan nolla prosenttia intoa. Ei tulisi mieleen kokeilla jotain muuta palkkaa välillä? Tai lähteä testaamaan, miten pitkälle koiran ominaisuudet antavat periksi palkan arvon nostamiselle?

Maurihan yritti myös jossain vaiheessa todeta että ei se ruoka ihan niin mielenkiintoista olekaan. Ja kun minä olin sitä mieltä että perkele ompas. Kolme päivää kaikki ruoka tuli pelkästään kiihtyneeseen mielentilaan eli käytännössä saalistettiin ruokaa kädestä ja kupista, ja moiset oireet katosivat. Tämä ei koskaan ole autuaaksi tekevä asia, joitain koiria et saa syömään tai leikkimään  niin että siitä saisi mitään vastetta ulos vaikka mitä tekisit. Mutta niin kauan kun et ole yrittänyt, et voi todeta yhtään mitään sen koiran palkkautuvuudesta. Jos siellä on edes pieni jyvänen pohjalla, sulla on mahdollisuus rakentaa sitä eteenpäin.

Rollercoaster Baby

Aika usein koirien seuraamiset ovat vuoristoratoja. Eka askel lähdetään pää alhaalla, sitten vähän kiihdytään hyvään vauhtiin ja intoon, kolmen askelen jälkeen tiputaan vähän kyydistä, sitten taas ryhdistäydytään. Usein tämä on kahden asian summa: ensinnäkin sen, että jossain kohtaa koulutusta on ollut jumi, joka oireilee (ollaan palkattu liian pitkään samalle skaalalle), ja toinen on se, että koiran vire ei ole päässyt vakiintumaan. Eli on aloitettu seuraaminen pitämättä silmällä sitä, mitä koira ilmentää. Seuraaminen voi olla teknisesti täydellistä, mutta jos sieltä puuttuu se palo tai on esillä vain hetkittäin, voi helposti olla edessä vuoristorataa jossa koira seilaa epävarmuuden ja palkan odotuksen välillä.

Vuoristorataseuraaminen on vaikea paikka ohjaajalle. Palkat pitäisi saada ajoitettua siihen, kun koira on sekä teknisesti oikeassa kohtaa että hyvässä vireessä. Ja mikäli liikkeellelähdöissä on haastetta, se aika usein jääkin vähän siihen: koira dippailee päätä alaspäin, välillä skarppaa, ja toiveikkaana ohjaaja palkitsee aina kun koira parantaa suoritustaan. Mistä helposti seuraa ketju: lahna, skarppi, palkka, lahna, skarppi, palkka. Ja jos tätä kaavaa tehdään liian pitkään, voi ollakin taas työn takana että saadaan aikaiseksi se oikea ketju jolla päästään eteenpäin, eli skarppi, skarppi, skarppi, palkka.

Usein vuoristorataseuraamisissa on myös ongelmana välipalkkaaminen. Eli tehdään koiralle pitkää seuraamista useilla palkkioilla. Eli käytännössä ohjaaja kävelee ja satunnaisesti kävellessään lykkää koiran suuhun karkkia. Se mikä tässä kaavassa usein on ongelmana on se, että koirat eivät jatka työskentelyä syödessään. On melko harvinaista nähdä koiraa, joka nappaa välipalkan rikkomatta asentoa ja edelleen hyvän työskentelymoodin pitäen. Ja sitten jos sulla on koira joka tekee vuoristorataseuraamista ja saa välipalkkaa, saat sotkettua siihen sekamelskaan vielä eri palkkaamisen vaiheet: palkan tavoittelu, syöminen, "ruokalepo" (eli koira joka nautiskelee palkkaa ja sillä menee hetki tajuta että seuraava palkka olisi välittömästi saatavilla ja sitä kannattaa tavoitella jo samalla kun edellistä vasta niellään). Eli monesti tällaisessa tilanteessa koiralle on joko opetettava uudelleen palkanottamistapa sellaiseksi että se palkan tavoittelu tulee päälle välittömästi edellisen palkan jälkeen, tai sitten ihan vaan katkaistaan se seuraaminen palkkioon.

Usein välipalkkaa perustellaan paremman keston saamisella, mutta quite frankly my dear, ei me haluta lisää kestoa siihen seuraamiseen vaan me halutaan se koira joka oikeasti seuraa eikä heilahtele mukana kuin täti moonikan käsilaukku. Eli yksi perussääntö mihin tahansa asian treenaamiseen: älä tee kestoa ennen kuin sulla on se tehtävän perusyksikkö (esim. kolme askelta seuraamista) jotakuinkin hahmoteltuna.

Jos vire on kohdallaan, kesto tulee kyllä.

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä

Mulla oli vakaa aikomus vielä kirjoittaa lisää tuohon pennusta kisakoiraksi - kirjoitussarjaan, mutta käänneltyäni ja väänneltyäni asiaa eri suunnista tulin siihen lopputulokseen että kaikki muu mikä pennun treenaamisessa on tärkeää on niin paljon liitoksissa kuhunkin opetettavaan asiaan että jos rupean niitä kirjoittamaan auki, voin saman tien lopettaa blogin ja kirjoittaa kirjan. Sen sijaan näitä asioita pohdiskellessani päädyin tähän seuraavaan aihealueeseen, joka nimenomaan on hyvinkin spesifisti liitoksissa eri liikkeisiin ja niiden opetukseen. Eli tyypilliset ongelmat.

Sitä on aika monenmoista seuraamista nähty tähän päivään mennessä, ja kun iso osa työstä on joko rakentamista tai korjaussarjaa näihin tehtäviin, niin ajattelin jakaa teidän kanssanne ne tyypillisimmät ongelmakohdat, joiden kanssa seuraamisongelmaiset painivat.

Nyt, ennen kuin mennään eteenpäin, sanon sen itsestäänselvyyden ensin pois alta: seuraamisia on erilaisia ja eri tarkoituksiin ja eri ominaisuuksilla varustetuille koirille tehtyinä. Mutta silti nämä ongelmat ovat sellaisia jotka aika usein toistuvat kautta linjan.

1. Ohjaaja ei tiedä mitä tekee

Tätä en sano millään tavalla syyttäen tai perinteisellä kato peiliin menttaliteetillä, vaan ihan itse asiassa isompana ongelmana kautta linjan sekä kouluttajien että ohjaajien puolelta.

Ongelma on pääasiassa se, että monilla treenaajilla ja monilla kouluttajilla puuttuu kokonaiskuva seuraamisen opettamisesta. Yllättävän moni treenaaja on rakentanut koiralleen seuraamisen ihan vaan kokeilemalla, mikä johtaa mihinkin. Se on todella työlästä tilkkutäkin tekoa, kaksi ensimmäistä koiraa näin treenanneena. Kouluttajat joille seuraamista näytetään näkevät vain sen kulloisen seuraamisen vaiheen tietämättä työvaiheita siihen asti, ja usein pystymättä antamaan kovin kattavaa kuvaa siitä, mikä on seuraava ja sitä seuraava vaihe sen jälkeen kun se yksi pykälä on menty eteenpäin. Nostan suuresti hattua niille kouluttajille joilla olen ollut, jotka ovat pystyneet kertomaan sen akuutin tilanteen palautteen lisäksi myös sen, mitä liikkeen kanssa pitäisi tapahtua seuraavan viikon ja kuukauden aikana. Ja jotka näkevät sen vaivan että kertovat vaihe vaiheelta sen kaavan alkeista valmiiseen seuraamiseen.

Se, ettei seuraamisessa ole sitä kokonaiskuvaa johtaa herkästi siihen, että ihmiset jäävät ihan totaalisesti jumiin. Ajattele treenaajaa, jolle on opetettu miten imutusseuraaminen aloitetaan, mutta joka ei tiedä, miten siitä jatketaan eteenpäin. Mikäli tällä ihmisellä (kuten suurimmalla osalla harrastajista) ei ole pääsyä viikottaiseen laadukkaaseen valmennukseen, hän saattaa seuraavan kerran törmätä kouluttajaan joka ohjeistaa seuraamisen kanssa eteenpäin vasta useamman kuukauden jälkeen. Siihen mennessä koira on oppinut niin varmasti siihen vaiheeseen jota on jankattu sen kolmen kuukauden ajan, että eteenpäin pääseminen on jo vaikeampaa. Lisää siihen vielä lisää aikaa ja viivettä niin liikkeessä edistyminen on jo lähempänä pirun vaikeaa kuin vain hitusen haasteellista.

Minulla oli itselläni monta vuotta treenaamiseni alusta sellainen ajatus, että imutus on huono tapa aloittaa seuraamisen opetus. Ihan todella, olin sitä mieltä ettei siitä tuu koskaan mitään ja ihmettelin että miksi ihmeessä kukaan haluaisi opettaa seuraamista imutamalla. Ritan seuraamisenhan mä olen tehnyt perusasennon ja tarjoamisen kautta. Vasta Ritan pentuajan jälkeen törmäsin siihen ensimmäiseen kouluttajaan, joka sekä selitti sen imutusseuraamisen opettamisen kaavan kokonaisuudessaan, demonstroi ja perusteli. Vasta siinä vaiheessa oikeasti tajusin, että ongelma ei missään nimessä ollut siinä, että imutus olisi huono tapa aloittaa seuraamisen opetus - olin vaan nähnyt niin rehellisen sysipaskaa imutusseuraamista, jumiin jääneitä koirakoita ja treenejä joissa ajatus on ollut oikea mutta toteutus aivan päin hittoja, että olin tuominnut koko treenitavan täysin järjettömäksi ja huonoksi. Nythän mä sitten aloitin Maurin kanssa imuttamalla seuraamisen ja olen ollut ihan tyytyväinen siihen, missä mennään tällä hetkellä.

https://www.instagram.com/p/BKiHAyfgkSY/?taken-by=haukkuvaara

Se edistymisen hitaus josta puhuin on yllättävän suuri vaikuttaja, jota haluan vielä hitusen korostaa. Eli miksi on niin tärkeää että ihmisillä olisi seuraamisen ja ihan minkä tahansa muunkin liikkeen kanssa joku suunnitelma mitä seurata - koska muuten se eteneminen on äärimmäisen hidasta.

Olen treenaillut Jalosen Mikan tokoryhmässä Ritan ja Maurin kanssa. Mauri oli aika pieni kun ekan kerran kävin siellä kentällä ja lähinnä vähän hömpsäiltiin ja pienen pätkän tutittelin sitä menemään seuraamista. Seuraavissa treeneissä olin hädin tuskin ehtinyt ottaa pennun sisälle ja aloittaa seuraamistreenin kun sieltä raikasi jo melko kipakka palaute: "teit viime viikolla IHAN SAMAA harjoitusta nyt ETEENPÄIN". Ja tämä on asia joka olisi niin tärkeä asia kuulla niin isolle osalle treenaajista.  Koska jokainen toistokerta jonka sä teet tismalleen samaa harjoitusta tismalleen samalla tavalla vaikeuttaa seuraavaan vaiheeseen pääsyä. Ihan sama mitä muutat - muuta jotain. Ja mikäli olet tehnyt imutusseuraamista kaksi vuotta ja sulla edelleen on ruoka koiran nenässä kiinni, voi tässä vaiheessa olla aiheellista tirauttaa pieni kyynel ja käydä tatuoimassa olkavarteen nuo Jalosen viisaat sanat.

Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Pennusta kisakoiraksi 3: Mauri hoksaa ja tarjoaa

Noniin, viimeisimmässä postauksessa käytiin läpi palkkaamisasioita, ja nyt mietitään vähän muita työkaluja mitä meillä siihen koiran treenaamiseen on. Sen tarkemmin en lähde käymään läpi yksittäisten liikkeiden opettamista, mutta vähän jotain ajatusta siitä, minkä tyyppisistä asioista on nyt puhe.

No, ensinnäkin osa liikkeistä tehdään tosiaan ihan reippaasti koiraa ohjaamalla - näihin liikeisiin kuuluvat ne, joiden liikeradat ovat hyvin tarkkoja, eli pääasiassa perusasentoa ja seuraamista. Eli kun se pään asento ja pyörähdyksen kulma ovat sellaisia asioita joista haluan pitää tarkasti kiinni, en anna koiralle niin paljoa tilaa ajatella. Kunhan tulee ilolla mukana. Ja kunhan ei itse jää jumiin apuihin liian pitkäksi aikaa - onneksi mulla on pari koutsia ja pari mahtavaa treenikaveri jotka monottaa ja lujaa jos meinaan jäädä junnaamaan paikoilleen.

Mutta haluan kuitenkin, että siellä koiran päässä joku herne heilahtaa aina silloin tällöin. Koetan pyrkiä välttämään liiallisissa määrin mitään pikkusievää pitsinnypläysnaksuttelua, mutta haluan että koira pystyy oikeasti yhdistämään piuhoja päässään ja tarjoaa tilaisuuden tullen erilaisia käytöksiä joista niitä liikkeitä saadaan laitettua alulle. Tällaisia harjoituksia on tähän mennessä olleet esim. etutassukosketusalusta ja jakkaran ympäri pyöriminen etujalat jakkaralla. Eli melko suoraviivaisia harjoituksia, joissa pääsen näkemään että koira pystyy tarjoamaan mulle asioita eri osilla kropastaan. Piakkoin valikoimiin olisi tarkoitus ottaa agilitya ajatellen kontaktilaatikko. Toivoisin, että koira osaisi tarjota mulle käytöstä a) koko kropalla (esim. pyörähdykset), b) nenällään/suullaan (kohdetyöskentely, noutokapulan pito), c) etujaloillaan (kosketusalustat ja korokkeet) ja d) takajaloillaan (kontaktilaatikko). Ihan niin paljoa en ole jaksanut vielä hifistellä että ottaisin jokaisen tassun tarjoamiset erikseen, mutta eipä tuota tiedä jos siitä innostuisi. Mutta nämä osa-alueet jos jossain kohtaa pentuikää tulee käytyä läpi, eli jokaiseen kategoriaan joku tarjottava temppu tai tehtävä, on koiralla aika hyvä ajatus siitä että sillä on neljä raajaa jotka voivat toimia tarkasti ja tahdonalaisesti. Asia, joka ei ole mikään itsestäänselvyys joka koiralle.

Sienestysseurue

Syy, miksi en ihan liikaa halua tehdä tämäntyyppisiä harjoituksia on se, että se toiminnan tempo ja mielentila ei ihan täysillä vastaa sitä tavoitetta silloin kun koira tekee kulmat kurtussa pohdiskellen ja erilaisia juttuja kokeillen. Ja kun mun mielestä olisi niin kauheen kiva tehdä sitä pikkusievää temputtelua, että tiedän uppoavani hyvin nopeasti siihen suohon, että se toiminnan tavoiteviretila vähän unohtuu ja homma jää taas tasolle ihan kiva ja teknisesti nätti. Jos näin uhkaa käydä niin taas on lupa potkia ohjaajaa.

 Enkä sano että kaikilla koirilla olisi sama "vaara" liian teknisten tehtävien kanssa - osa koirista pääsee tosi nopeasti tavoitevireeseen vaikka sheippailisit menemään päivät ja yöt. Mutta mikäli koira ei melko pian tehtävän alkuopetuksen jälkeen ala kääntyä sinne tavoitevireen puolelle, niin harkitse tarkasti koirasi luonnetta ja luontaista temperamenttiä: miten todennäköistä on, että se tulee sinne pääsemään jatkossakaan? Tästä jo surullisenkuuluisana esimerkkinä on Ritan merkin kierto, joka on kyllä ihan sievä ja toimii kyllä häiriössä ja erilaisissa källiharjoituksissa - mutta mitä iloa siitä on, kun koira on oppinut menemään sen pohdiskelevasti ravaten?

No, on siitä se ilo, että aina jos meinaan lipsahtaa Maurin kanssa liikaa pikkusievyyksiin, voin asettaa itselleni rangaistukseksi että joudun tekemään Ritan kanssa kaksikymmentä merkin kiertoa. Että jos joskus näätte kentällä kauniisti ravaavan karjiksen ja katkerasti itkevän ohjaajan joka polkee naksutinta jalkoihinsa, se olen vain minä suorittamassa itseni ruotuunlaittoa.

Pennusta kisakoiraksi, osa 2: Mauri leikkii ja syö

Noniin, tunnustan syntini ja juuri tuota edellistä postausta lukiessani tulin huomanneeksi että enpä sitten tainnut puolella sanallakaan kertoa siitä, mitä Mauri puuhaa, vaikka otsikossa niin luvattiin. Joten tänään sitten vähän konkreettisemmin niitä juttuja, joita Mauri oikeasti on puuhaillu.

Mauri syö

Tästä aloitettiin, eli tehtiin arvoa kädessä olevalle ruoalle. Että se miellään lähtee mukaan nakertaen kädestä sapuskaa mennessään eikä lipsu pois vaikka ohjailisin sille jotain liikeratoja. Syy sille miksi tämä oli minulle tärkeää on se, että lähdin rakentamaan imutusseuraamista, joka ei vaan kerrassaan toimi jos koira ei lähde käden mukaan tai vain nokkii. Ja tämähän on myös ohjaajan kädenkäytöstä kiinni - monet yrittävät tutittaa koiraa kädellä, josta ei ole mitään saatavaa, namit lentelee hervottomasti ja koira pystyy pyörimään sen ohjaavan käden ympärillä kuin karusellissä. Eli jos ajatuksena on imutusseuraaminen, se pää pitäisi saada iskeytymään kiinni sinne käteen ja pysymään siellä tismalleen samassa kohdassa nenällään koko imutuksen ajan. Jos hallitset nenänpään, hallitset koko kropan.

Toinen harjoitus on heittonamit. Tämä on meille ollut haaste, koska  kun ruoka heitetään maahan ja se jättää sinne hajujäljen, Mauri on hyvin nopeasti sitä mieltä että "JOO JÄLKEE SIISTIII" eli ei todellakaan ihan het alkuun ole tehnyt napakkaa siirtymistä uuteen tehtävään. Eli tarkoituksena olisi saada koira saalistamaan (iso) ruokapala, jonka jälkeen se on heti valmis uuteen tehtävään ja tulee toteuttamaan sen nopeasti. Tämä on meillä vielä kategoriaa "kotona toimii", hallien pohjat kuiskuttelee pienen poikakoiran kuonoa sen verran paljon että koetan vähän välttää tätä vielä niillä pohjilla, kun en haluaisi lähteä vääntämään kättä sen kanssa. Mutta että saadakseen nopeita toistoja tehtyä, nopea namin saalistus ja back to work, siinä olisi oikein oiva työkalu jota lähteä vahvistamaan pennun kanssa.

Jos koira ei ole lelusta innostunut tai menee silmälle herkästi, kannattaa myös ruoalle irtoamisia tehdä - Mauri on tehnyt ne alusta asti lelulle.

Antaiskohan se ton kapulan jos tälleen sievästi istuisin? Kuva (c) Aija Tanskanen

Mauri leikkii

Sittenhän me tietty myös biletetään lelujen kanssa. Leikitään monella erilaisella vempaimella ja monella eri tyylillä. Saalistetaan, taistellaan, irrotaan kuolleelle lelulle. Vahvistetaan sitä, että kun voitat taistelun, tuu tarjoamaan mulle sitä lelua uuteen taisteluun. Kun saat saaliin, tule hakemaan uutta saalista. Eli leikissä ensisijaisena tavoitteena on katsoa että sillä koiralla vaan on tosi nastaa. Sitten sen jälkeen mietitään niitä leikkiä ja treeniä helpottavia elementtejä.

- pentu jaksaa kiinnostua myös kuolleesta lelusta (kilpajuoksutreeni: lelu heitetään maahan, pidetään pentua, juostaan yhdessä leikkimään lelulla - koiran pitäisi olla tässä ns. nopeampi, tai sitten voidaan myös varastaa lelu koiralta mikäli se ei ole tarpeeksi aktiivinen lelua kohtaan - turhauman kautta lisäarvoa lelulle)

- pentu haluaa taistella myös kuolleesta lelusta (taisteluleikissä pysäytä käsi hetkeksi, kun koira pysyy aktiivisena, anna taas vastustusta)

- koira pysyy aktiivisena lelun saamisen jälkeen (monet alkavat heti komentaa koiraa kun se saa lelun itselleen: "TÄNNE! PUPPE! TÄNNE!" ja koira tietysti juoksee karkuun aarteensa kanssa, joka saa ohjaajan kutsumaan koiraa vielä enemmän. Mitäpä jos lähestyminen olisi mielummin sorttia: "waau miten mahtava puppe kun sä oot kova jätkä, miten hieno lelu sulla onkaan". Aika usein pentu lähtee jo kehujen voimasta kääntymään uudelleen kohti ohjaajaa lelunsa kanssa, jos ohjaaja liikkuu poispäin.

- koira vaihtaa vihjeestä lelusta toiseen, eli perinteisistä perinteisin kahden lelun leikki. Vaihdon pitäisi olla nopea ja intensiivinen. Pitäisi toimia taistelusta taisteluun sekä saaliista saaliiseen vaihtamalla.

Lelu vaihtumassa toiseen

- aktiivinen irroitus, eli ei niin että lelu kammetaan ulos koiran suusta, vaan että koira pyynnöstä nykäisee itsensä irti lelusta. Tämän tulee olla koiralle äärimmäisen kannattavaa, eli irti-kiinni-irti-kiinni - leikkiä kannattaa pitää paljon ohjelmistossa pennun kanssa.

- lelun jättäminen, eli sitten kun ne nupit alkaa olla kaakossa, pitäisi aika pian pystyä esittelemään koiralle myös sellainen asia, että jos lelu jätetään maahan ja pyydetään jättämään, sitä ei sen jälkeen jäädä tuijottelemaan tai sinkoilemaan sinne suuntaan. Tässäkin pitää löytyä tasapaino koiran mukaan: mikäli sulla on lelusta innostumaton koira, et missään nimessä jätä lelua kylmäksi kohteeksi. Vasta sitten kun koiran lähtöarvo lelulle on se, että JOO BILEET, alat kertoa sille että hei, ohjaaja kertoo milloin ne bileet alkaa, ei se lelu. Mutta mitä enemmän koira asettaa arvoa lelulle, sen tärkeämpää on esitellä koiralle ajatus siitä, että niihin leluihin ei sitten jäädä turhan päiten jumittamaan.

Pyllistellään Onnidog-tapahtumassa. (c) Jinsi photography

- kiinni -vihje on sellainen asia, jota olen itse paljon miettinyt ja työstänyt. Eli mikä on vihje, mistä koira saa ottaa lelun. Koska usein se on niin, että ohjaaja vaan antaa sosiaalisen palkan, ja sen jälkeen ensimmäinen saalisärsyke jonka koira kohtaa on sellainen johon se saa reagoida. Ja ihan ok, mikäs siinä. Mutta sitten kun katsotaan nykytokoa, niin mitenköhän monta tuhatta ja sataa saalisärsykehäiriöharjoitusta koirat tokouransa aikana kohtaavat - eli ÄLÄ reagoi saalisärsykkeeseen. Ja silloin pitäisin reiluna, että jossain kohtaa sille koiralle kerrottaisiin äärimmäisen selkeästi, että saaliiseen saat reagoida tästä vihjeestä ja vain tästä vihjeestä. Olin alun perin suunnitellut tätä Maurille alusta asti, koska henkisesti varauduin siihen että se on ihan sirkkeli. Mutta eipä mitä kun hän on mr. Mietiskelijä, joka kyllä kuumuu leikistä mutta ei se sellainen kaveri ole että raajat irtoilee kun lelu tulee näkyville. Eli toistaiseksi vaan biletetään ilman sen kummempia sääntöjä. Mutta jos koira olisi hyvin kuuma ja näpeille käyvä, ottaisin ehdottomasti lelun kiinniottamisen säännöt mukaan alusta asti.

Turinointi jatkuu taas seuraavassa postauksessa.

Pennusta kisakoiraksi, osa 1: Mitä Mauri puuhaa?

Edellisessä postauksessani kyselin vähän, mikä ihmisiä kiinnostaa, ja olen hyvin iloinen siitä että kiinnostuksenkohteemme osuvat yksiin tässä asiassa: meitä kaikkia kiinnostaa Mauri :).

Ja mikä ettei, Mauri on mahtava tyyppi. Ja monilla muillakin on sama tilanne edessä ennemmin tai myöhemmin, eli käsissä lupaava pentu ja ainoa varmuus tulevaisuudesta on se, että jotain tuut kuitenkin sössimään sen kanssa.

Kuva: Tiina Karvonen

Sössi vaan

Joten se on ensimmäinen asia, jota ollaan tehty Maurin kanssa: olen hyväksynyt sen asian, että tulen opettamaan jotkut asiat sille ihan päin helvettiä, ja se ei sitten niin tippaakaan mua vaivaa tai estä mua kokeilemasta erilaisia asioita sen kanssa. Kun muutakaan ei voi tehdä kuin parhaansa, parasta mitä voi tehdä on olla murehtimatta liikaa. Ja tehdä sen parhaansa. Koska sitä treeniä tarvitsee paljon, ja jos jossain kohtaa on pahasti käsijarru päällä että iik en uskalla aloittaa tän asian treenaamista niin eihän siitä tule sitten hevonhelvettiä. Sitten haetaan apua joltain joka osaa sen asian sun kanssa käydä läpi tai etsitään youtubesta se tuhat eri videota joissa sitä asiaa käydään läpi, mutta ohjaajan epävarmuus ei saa jarruttaa treeniä.

Mitä haluat - tarkalleen ottaen?

Lähtökohta kuitenkin on se, että koetan päättää, mitä haluan. Ja tarkasti. Vasta sen jälkeen murehditaan sitä, miten ne asiat toteutetaan. En ole minkään muun koiran kohdalla miettinyt niin pitkään ja hartaasti, missä kohtaa haluan koiran pään olevan silloin kun takapää lähtee kääntymään perusasennossa (ohjaajan edessä, jolloin liikerata on näyttävä mutta usein hieman hidas koska koira peruuttaa enemmän, vai nenä housun sauman kohdalla joka ei ole niin näyttävä mutta kenties nopeampi... tällä hetkellä ollaan päädytty housun saumaan), tai mihin suuntaan koira lähtee tekemään maahanmenoa _tarkalleen_. Mikä on pään asento seuraamisessa, missä asennossa ja missä kohdassa koiran kroppa on noudossa noutokapulaan nähden silloin kun kapula tulee suuhun. Sellaisia asioita, joita ajattelemattakin sä saat tehtyä koirallesi ihan hyvän liikeen. Mutta kun ihan hyvä ei riitä sitten lähellekään, ei enää tän koiran kanssa.

Kuva: Tiina Karvonen

Treenaa paljon ja treenaa riemuiten

Pentutreeni on vaan niin sairaan hauskaa. Vielä hauskempaa siitä tekee tollainen pentu, joka on hyvin lahjakkaan oloinen tapaus ja mulle hyvin käteen sopiva koira. Voi olla että jollekin toiselle siinä ei olisi tarpeeksi temperamenttiä, mutta itse olen tosi onnellinen siitä, miten lunki tyyppi se on. Se on tähän mennessä ollut helpoin pentu joka mulla on ollut. Ja kyllä siltä sitä kiihkeyttäkin löytyy, ja varmasti saa kaivettua esille enemmän ja enemmän.

Olen ihan järkyttynyt siitä, miten se on jo karjisten kanssa saman korkuinen - mihin mun pentupentuni katosi? Etenkin kun on tollainen kaveri joka kasvaa kohisten silmissä, on sellainen olo että en halua menettää päivääkään treeniaikaa sen kanssa. Koska se on sitä parhautta meidän molempien mielestä.


Turinointi jatkuu seuraavassa postauksessa.

Tosi hienoja ja avartavia ajatuksia koirista, ihmisistä ja maailmasta

Nääh, ei mulla mitään sanottavaa ole tänään. Mutta sain niin hienoja kuvia koirista että oli pakko tehdä postaus. Kiitos Tiina Karvonen näistä helmistä! 

                                              Maurin mielestä poseeraus on vakava asia

Ystävät rakkaat

Maurizio vauhdissa

Tai oli mulla itse asiassa jotain ihan asiaakin. Aina mielenkiinnolla seurailen, miten paljon ihmiset mun blogiani lukevat, ja mitä tekstejä luetaan. Koetan sieltä sitten tehdä analyysiä että minkälaisia asioita ihmiset kaipaisivat ja mistä olisi mahdollisesti jopa hyötyä lueskella. Mutta ei teistä kyllä mitään saakelin selkoa saa, joskus joku teksti mistä mä itse ajattelen että hei tää on varmasti tosi tärkeetä juttua ja tästä mä kirjoitan ainakin satakakskyt postausta, ja sitten sitä lukee neljä ihmistä mukaanlukien mun äitini. Sitten kun kirjoitan jostain ihan liibalaabajutusta josta ajattelen että noinkohan se ketään kiinnostaa, yhtäkkiä siellä on lukukertoja monia satoja.

Niin että haluaisittekohan te tulla sieltä puskista kurkkimasta ulos ja vähän vaikka kertoa että mitä te luette mielellänne? Koetteko te että jonkunlaisista kirjoituksista on ollut teille jotain hyötyä? Mähän aloitin tämän blogin vähän sillä ajatuksella, että kun en tuntien aikana ihan kauheasti viitsi ruveta pitämään vuorisaarnoja joistain tärkeistä asioista, niin puran sitten tänne niitä ajatuksia ja toivon että se todella auttaa ihmisiä pääsemään eteenpäin koiriensa kanssa. Toiveajattelua tai ei, kertokaas vähän - kuinka voin teitä palvella?

Niin ja hei, olen itse ollut aina tosi huono lukemaan blogeja, mutta koetan parantaa tapani. Eli linkkaapas oma blogisi kommentteihin mikäli se edes etäisesti liittyy koiraurheiluun, koulutukseen tai henkilökohtaiseen kehitykseen.