Voiko koiraharrastuksesta löytää aitoa onnea?

Olen jo pitkän aikaa halunnut kasvattaa itselleni koiraharrastuskirjastoa. Etenkin kaikki hajutyöskentelyyn liittyvät kirjat ovat olleet kovasti hakusassa (vinkkejä otetaan vastaan! Suomeksi tai englanniksi). Kun paperiversioita alkoi olla sen verran hankala tavoittaa, päädyin sivustolle nimeltä Dogwise, josta saa aika kohtuuhinnalla ladattua e-kirjoja. Pari ensimmäistä kirjayritystä olivat aikalailla hutilyöntejä, mutta sitten löytyikin pari ihan mielenkiintoista teosta. Toinen kirjoista joka on työn alla sattui osumaan juuri aiheeseen josta viimeksi kirjoittaessani pohdiskelin eli laajalla lajivalikoimalla treenaaminen: Canine Crosstraining, achieving excellence in multiple dog sports, Gerianne Darnell. Ihan jo pelkästään se ajatus, että joku muukin on paininut samojen asioiden kanssa sen verran laajalti että on kirjoittanut aiheesta kirjan on jotenkin lohduttavaa. Toinen kirja joka on työn alla on Fear No More - Competing with confidence, Gerianne Darnell & Barbara Cecil. Ja tästä teoksesta löytyi ihan kirjan alkupäästä, sivulta seitsemän tämä väliotsikko: Voiko koiraharrastuksesta löytää aitoa onnea?

Okei, wau. Ei ehkä ensimmäinen asia jota ajattelin löytyvän kirjasta joka käsittelee kisajännitystä. Ja siis kyllä, jenkit ja jenkkien taito paisutella asioita hieman yli kontekstin. Mutta silti. Kuinka usein sitä tulee todella mietittyä, miten paljon onnea koiraharrastus itselle aidosti tuottaa?

Kirjan näkökulma tähän onniasiaan on se, että onko koiraharrastuksen tuottama onni kisaamisen lopputulokseen sidottua, ja onko omaa onnellisuuttaan reilua sitoa koiran suoritukseen. Näistä asioista voisi varmasti kirjoittaa oman postauksen jatko-osineen ihan saman tien, mutta tämä ei nyt ole se näkökulma josta haluan asiaa lähestyä.

Koiraharrastus vie pirusti aikaa, rahaa, vaivaa. Koirista on paljon huolta, ne vaativat paljon huomiota. Joka ikinen kerta kun otat talouteesi uuden koiran, syöt aikaa pois joltakin muulta.

Mitä koiraharrastus tuottaa ollakseen kevyesti kaiken sen arvoista, jos ei onnea? Mutta miksi, miten?

Tämä on ehkä kysymys johon en osaa vastata edes omalta kohdaltani. Sen pohdiskelun saatan jättää jollekin unettomalle yölle ja katson, tulenko asiasta yhtään sen viisaammaksi. Tällä hetkellä kuitenkin armas treenitoverini makaa sen näköisenä oven edessä että joko sillä on paskahätä tai sitten se jo malttamattomana odottelee että milloin lähdetään kentän puolelle tekemään jotakin, mikä tekee ainakin sen aidosti onnelliseksi.