On todella tyypillistä, että isojen koirien omistajilla on suuria vaikeuksia mennä koiralleen sopivaa vauhtia seuruuttaessaan. Ohjaajalla kun on tuhat muuta asiaa mietittävänä, siitä seuraa sellainen huopatossutehtaan hautajaismarssi, jolloin koira ei löydä mitään järjellistä askellajia jolla tulla mukana. Sitten kun katsoo sitä koiraa joka tatti otsassa yrittää pitää kaunista pään asentoa ja tekniikkaa ja takapään käyttöä samalla kun se on pakotettu menemään askellusta joka on sekoitus hiipimistä, pysähtelyä, ravia, passagea, peitsausta ja hopscotchia. Kappas kun elämä helpottaa sitten kun ohjaaja pistää vähän vauhtia peliin.
Toki koiran on opittava menemään myös hidasta käyntiä, sitä en kiellä. Mutta että onko se ihan alkuvaiheen seuraamisen treeni, niin ei todellakaan ole.
Toinen yleinen ongelmakohta ohjaajan liikkumisessa on olkapää. Koirat tosi usein hakevat apua siihen oikeaan paikkaan ohjaajan olkapäästä. Ja mikäli ohjaaja on syystä tai toisesta unohtanut olkapäänsä taakse aina koiraa treenatessaan perusasentoon tai alkeisseuraamiseen, siitä tulee ongelma: ensimmäisen kerran kun ohjaaja menee kouluttajalle joka nillittää sen olkapään kohdalleen, koira toteaa että katoppa katoppa, nythän se meidän seuraamispaikkamme muuttuikin 20 cm edemmäksi ja sit ollaan hirmu tyytyväisiä kaikki.
Toki ohjaajan toiminnassa tärkein asia jonka voi sössiä on palkkaaminen, mutta se taas on sen verran suurempi kokonaisuus että saakoot oman tekstinsä.
(c) Sami Kulovuori