Elikkäs. Mulla on pentu jälleen ja voi pojat se pistää taas akkaa koetukselle. Pentuarki on ihanaa, mutta myös raskasta ja todella, todella työlästä. Ja täytyy sanoa että kyllä se tuo ihan omaa maustettaan noihin pentukurssien pyörittämiseen, kun muistaa taas tarkasti miltä tuntuu kun kotona on pentu joka ei osaa vielä yhtään mitään. Sen takia pentukurssini luento nimeltä "koiran oppiminen" painottaa tällä hetkellä hyvinkin paljon niihin asioihin, joihin emme kentällä pääse kovin helposti käsiksi, eli ulkopuolisiin vahvisteisiin.
Ulkopuoliset vahvisteet, ai mitkä? Muutama tosielämän esimerkki.
1. Jätät oven huonosti kiinni, ja yksin jäätyään pentukoira hyppää oven salpaa vasten. Tämän jälkeen se pentu pääsee käsiksi keittiön pöydällä olleeseen mustikkapiirakkaan ja syö sen melkein kokonaisuudessaan. Mitkä käytökset vahvistuivat? (Niin ja rally-tokoleiriläiset, sori siitä piirakasta, muistan jatkossa tarkistaa oven paremmin lukkoon :) )
2. Sulla on pentu, joka on innokas menemään toisten ihmisten luokse. Pentu on sulla vapaana pihalla kun joku tulee moikkaamaan. Kutsuista huolimatta pentu karkasi ihmisen luokse ja ihminen silittelee ja rapsuttelee pentua sen hyppiessä ihmistä vasten. Mikä käytös vahvistui?
3. Kotona ollessaan pennun ohi kävelee kissa, ja pentu lähtee sitä jahtaamaan ja pyrkii sitä puremaan. Mikä käytös vahvistuu?
4. Lenkillä ollessaan pentu hömpsöttelee omia menojaan, mutta yhtäkkiä päättääkin mennä ja purra lauman vahvinta koiraa kaulanahasta. Mikä käytös vahvistuu?
Nämä kaikki ovat elävän elämän esimerkkejä, ja hyvin tuttuja monelle pentukoiran omistajalle. Se syy minkä takia haluan käydä näitä asioita läpi (myös siellä pentukurssin luennolla) on se, että näitä asioita me ei nähdä siellä kentällä. Voimme siellä ainoastaan luoda pieniä esimerkkitilanteita joissa harjoitellaan esimerkkiratkaisuja, mutta me ei saada sinne kentälle kissaa juoksemaan tai harjoitella oven takana oloa silloin kun toisessa huoneessa on mustikkapiirakka. Ja näitä tapahtumia kuitenkin tulee eteen pentujen kanssa ihan jatkuvasti. Koko ajan.
Ja sen takia haluaisin keskittyä tällä kertaa johonkin muuhun, kuin siihen mitä ohjaaja pystyy omilla vahvisteillaan vahvistamaan: lähtöoletuksena on, että ihminen jatkuvasti vahvistaa oikeaa käytöstä parhaan osaamisensa mukaan. Opettaa luopumista, luoksetuloa, irroittamista, jne. Mäpä kerron teille yhden suuren salaisuuden. Kun se ei vaan perhana vieköön riitä.
Jaa miksi ei? No ensinnäkin siksi, että jotta pystyisimme muokkaamaan ympäristöä niin hallittavaksi, ettei pentu pääsisi toteuttamaan mitään näistä, se eläisi muovilaatikossa. Näitä asioita tulee vastaan, jos tarjoat pennulle normaalia pennun elämää. Eikä oikeasta asiasta palkitseminen auta sen siunaaman vertaa siinä vaiheessa kun se pentu pääsee toteuttamaan sen jonkun asian, mitä sen ei pitänyt päästä toteuttamaan. Oikeasta asiasta palkitseminen ei riitä siksi, että se koira saa palkkion väärästä käytöksestö siltä ulkopuoliselta vahvisteelta.
Otetaan tarkemmin tarkasteluun esimerkki nro. 4. Tämä on siis meidän arjesta napattu esimerkki. Eli Mauri alkoi jossain vaiheessa kiusata Katlaa lenkillä, eikä Katla sanonut sille asiasta mitään. Nyt sitten, mähän palkkasin sitä joka kerta, kun Mauri meni Katlan ohi nätisti purematta. Miksi se ei riittänyt toiminnan lopettamiseen? Koska Katlan pureminen on kivaa, ja koska mun maailmassani pentukoirat ei määrittele sitä, voinko kävellä lenkillä koko lauman kanssa koirat vapaana vai en. Mauri olisi mennyt iät ja ajat todella tyytyväisenä win-win -tilanteessa, saaden palkan sekä Katlan ohi menemisestä että Katlan puremisesta. Voiko kivempaa olla? Joten tämän vuoksi puutuin tilanteeseen heti kun se esiintyi ekan kerran. Nykyään käytös tulee esille vain hyvin satunnaisesti ja erityisen kiihdyttävän mielentilan ollessa päällä.
Toinen esimerkki meiltä kotoa on tämä kissojen jahtaaminen. Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien Mauri on ollut sitä mieltä, että kissoja olisi kiva jahdata. Joten sitten palkattiin kun ei jahdattu, laumautettiin kissoja ja Mauria - ja sitten kun se perään sinkoaminen ekan kerran tuli esille, annettiin toiminnan katkaiseva palaute: ei, kissojen jahtaaminen ei ole hauskaa viihdykettä johon voit rauhassa opetella.
Näiden esimerkkien kautta nähdään ne tärkeimmät kulmakivet siihen puoleen koiran koulutuksesta, kun se sun taskussasi oleva ruoka tai lelu tai sun antamasi kehu ei toimikaan ainoana vahvisteena. Sen kaavio näyttää tältä:
Ja tämä ohjaajalta tulevien vahvisteiden osuus on, ihan todellakin ehkä maailman karsituin versio, ihan sen takia että ne on niitä helppoja asioita: niitä joita harjoitellaan kentällä joka päivä ja joita käydään läpi sen tuhat kertaa sen tuhannessa eri pennunkasvatusoppaassa. Ja siellä käydään läpi aina myös tämä ennakointipuoli, eli pidä-pentu-muovilaatikossa-ettei-se-tee-väärin - malli. Viimeistä kahta puolta ei yleensä käydä ihan niin tehokkaasti läpi. Olettaisin että se johtuu siitä että joko ihmiset eivät aina muista minkälaista on elää pentukoiran kanssa jonka pääasiallinen hereilläolon agenda on viihdyttää itseään mahdollisimman monella kielletyllä asialla, tai sitten ihan siitä että mielummin tehdään sitä teoriassa kivalta kuulostavaa kiiltokuvaa, joka vaikuttaa loogiselta ja helpolta - sen kun et päästä pentua tekemään väärin ja sit palkkaat kun se tekee oikein. Helppoa, eikö?
Mutta siinä tilanteessa kun se pentu nyt ei tosiaan elä siellä muovilaatikossa vaan ihan normaalia pennun arkea ja se ensimmäinen ongelmatilanne tulee vastaan, pitäisi pennunomistajille pystyä esittelemään myös tämä valintatilanne: joko sun pentusi oppii tekemään sitä ihanaa väärää asiaa jatkossa enemmän ja enemmän ja enemmän, tai sitten sä juuri tällä silmänräpäyksellä kaivat sisältäsi sen leijonaemon joka rynnistää esim. turvaamaan vanhan mummokoiran leppoisat eläkepäivät, tempaiset sen pienen koiranpentupiraijan irti mummun kaularaiveleista ja pidät huolta, että sillä ei ole kivaa. Eikä se palaute ole mitään kamalaa tai pelottavaa, vaan pennulle selkeä tiedote: tämä ei ollut mun mielestä kiva leikki, eikä muuten ollut sunkaan mielestä rakas pentukoirani, eiksnii? Meillä moisen vasteen saa aikaiseksi omistajan totinen elekieli, ärähdys, pennun kuonosta kiinni ottaminen ja rauhoittumisen odottaminen. Monille pennuille riittää huomattavasti vähempikin palaute. Tärkeintä on se vaste: pentu joka ei ole peloissaan, mutta joka toteaa että ei, ei se kivaa ollut kyllä sittenkään. Mikäli vapaaksi päästyään pentu saman tien palaa ei-toivottuun tehtävään, et ole saanut vastetta katkaisullesi.
Mutta tärkeimpänä asiana, joka tästä voisi jäädä nyt mieleen on tämä: seuraa sitä sun pentuasi. Kiinnitä huomiota asioihin jotka ovat sen mielestä hauskoja, kiihdyttäviä, villiinnyttäviä ja ihan vaan sikasiistejä. Ja sitten kiinnitä huomiota siihen, millä käytöksellä se pääsee toteuttamaan sitä siistiä asiaa, ja miltä sen käytös näyttää sitä toteuttaessa. Mikäli jokin käytös on sellainen joka ei istu teidän arkeen: ennakoi, hallitse ja katkaise. Älä jää odottamaan, josko se käytös mystisesti katoaisi itsestään pois. Todennäköisesti se ei sitä tee. Ja mitä pidempään jäät odottelemaan ja katselemaan sen käytöksen kehitystä, sen isompi työmaa sulla on edessäsi.
