Minustako high performance - treenaaja? Osa 4: Treenaaminen yksin ja yhdessä

Olen itse treenaaja, joka tykkää aika paljon treenata yksinään. Ja kuten aiemmin jo sanoin, olen opetellut potkiskelemaan itseäni paljon takalistoon saadakseni asioita etenemään. Eikä siinä mitään, onnistuu se treenaaminen näinkin. Yksinäni hiippailen keskellä yötä hiljaisella hallilla nyhertelemässä omaa pientä treeniäni, ja ongelman kohdatessani rynnistän lukemaan Pipan tokovihkoja tai Karhun rally-tokoraamattua tai etsin facebookin ryhmistä tietoa tai katselen youtubesta videoita. Teen mind mapsejä ja koetan jäsennellä ongelman ydintä. Mutta jos mulla olisi ollut se treenikaveri siinä vieressä katsomassa meidän treeniä, oltaisiin säästetty paljon aikaa ja vaivaa: treenikaveri olisi pystynyt heti kertomaan että senkin törppö, palkkaat ihan väärästä asiasta, ei ihmekään jos sun liike ei nyt toimi.

High performance -treenaajia yhdistää kaikki aikalailla tämä yksi asia: he treenaavat sekä yksin, että seurassa.

Hyvät treenikaverit ovat kullan arvoisia. Sellaiset ihmiset, joiden kanssa on kiva mennä kentälle kerta toisensa jälkeen, ja joilta saa arvokasta palautetta, apuja ja ohjeita. Koirakoita, joiden kehittymistä seuraa ja tsemppaa ja joiden kisatuloksia jännittää melkein yhtä paljon kuin omiansa. Joilla on aikaa ja mahdollisuus treenata kimpassa säännöllisesti.

Hyvien treenikavereiden löytämiseen en osaa antaa parempaa vinkkiä kuin että älkää ihan heti luovuttako etsinnässänne, ja sen kerran kun sen treenikaverin löydätte, pitäkää siitä kynsin ja hampain kiinni. Toisin sanoen yrittäkää itse olla niin hyviä treenikavereita vuorostanne kuin vain voitte.

Olen täydellisen vakuuttunut siitä, että isoin osa motivaatio-ongelmista joita ihmiset kohtaavat oman treenaamisensa kanssa johtuu siitä, että treeniporukka ei ole sopiva, tai siellä on jotain sisäisiä klikkejä jotka pikkuhiljaa alkavat heijastaa sinne treeneihin.

Hyvä treeniporukka ei kuitenkaan useinkaan itsessään riitä. Yksin treenaaminen, oman toiminnan arviointi ja ihan vaan puhtaasti toistomäärien saaminen on äärimmäisen tärkeää. Yksin treenaaminen tarkoittaa myös sitä, ettet ole niin riippuvainen ympäristöstäsi saadaksesi treeniä aikaiseksi. Yksin treenaamisen haasteellisuus on pieni merkki myös aiemmassa postauksessa puhutusta perseellepotkittavuudesta, eli oman aloitekyvyn puutteista.

Kuten monessa muussakin asiassa, treenaamisen puitteet ovat hyvin merkittävä tekijä sille, mitä ihminen itsestään saa irti. Isona osana näihin puitteisiin kuuluu treeniporukka, sekä omat päänsisäiset puitteet yksin treenaamiselle.

Minustako high performance -treenaaja? Osa 3: Älä heittäydy avuttomaksi

Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä että sellaista asiaa ei olekaan kuin opittu avuttomuus, vaan että avuttomuus on sisäsyntyinen tila, josta ei pääse irti kuin pyristelemällä, niin yleistä se on.

Avuttomuudella tarkoitan sitä, että kohdataan jokin pikkuinen haaste, joku pienenpieni este joka pitäisi ylittää, ja todetaan että juu ei nyt kyllä sitten onnistu millään. Eri asia on suuremmat ja konkreettisemmat esteet, jotka todellakin vaikeuttavat treenaamista tai estävät sen kokonaan - se on ihan erilainen tarina.

Avuttomuutta on se, että ihmisellä itsellään on kaikki avaimet ongelmansa ratkaisemiseksi, mutta hän ei joko tiedä omistavansa sitä avainnippua, tai sitten hän ei vaan jaksa selata sitä avainnippua läpi oikean avaimen löytämiseksi.

Muutama tyypillinen koiraihmisen avuttomuus:

- Ei mulla ole aikaa

Ai? Oletko tehnyt töitä ajankäytön tehostamiseksi? Oletko harjoitellut aikatauluttamista? Miten on mahdollista että tismalleen samoilla työajoilla ja arjen kiireillä toiset ihmiset kyllä ehtivät treenata, mutta et sinä - voisiko ongelman ydin sittenkin olla jokin muu kuin ajan puute?

En yhtään ole epäempaattinen kiireistä elämää eläviä ihmisiä kohtaan. Ja jossain kohtaa väistämättä tulee raja vastaan, ihan jokaiselta, ettei ehdi treenaamaan jokaista hereilläolotuntia. Itse kamppailen jatkuvasti sen asian kanssa, että kun listaan sunnuntai-iltana seuraavan viikon treenijutut, sieltä on aina pakko karsia jotain pois. Ei vaan pysty treenaamaan joka ikistä lajia niin intensiivisesti kuin haluaisi.

Miten paljon treeniä päivässä tarvitset ollaksesi tehokas treenaaja? Jos sanon toko-rally-linjalla että puoli tuntia päivittäin on se, mitä tarvitset edistyäksesi tehokkaasti, tuntuuko se mahdottomalta saavutukselta? Tai tunti? Etenkin toko ja rally-toko ovat lajeja, joissa kotona piipertämälläkin saa aikaiseksi huiman paljon edistymistä, jolloin tuohon treeniaikaan ei kuulu edes matkojen syömää aikaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että koiran treenien harvemmin kannattaa ottaa sitä puolta tuntia intensiivistä työskentelyä putkeen, vaan ennemmin sopivia nopeita täsmäiskuja siihen työn alla olevaan asiaan.

Ajan puute voi olla monille ihan aito ja ylitsepääsemätön este treenaamiselle, etenkin lajeissa joiden valmisteluun menee reilusti aikaa, mutta osalla treenaajista ajan puute kuuluu sinne vähän hatarampien tekosyiden osastolle.

- En mä osaa opettaa tätä

Ai? Oletko kokeillut? Oletko hakenut tietoa? Jos silti homma ei onnistu, miksi se ei onnistu? Eikö tekninen koulutustaito riitä? Mitä jos harjoittelisit sitä ensin?

Asioiden pilkkominen on taito, jonka koirankouluttajat osaavat yleensä äärettömän hyvin - koiriensa kanssa. Jos pyydetään opettamaan koiralle takaperinvoltti tuplakierteellä niin kyllä sieltä rupeaa heti rattaat puksuttamaan päässä, että mistä voidaan aloittaa, mitä pohjataitoja se takaperinvoltti oikein koiralta vaatii, ja mistä lähdetään tehtävää rakentamaan. Mutta jos ohjaaja huomaa jossakin tehtävässä että voi vitsit, en osaa tätä asiaa, siitä ei suinkaan seuraa ajatusketju että mitähän me voitaisiin asialle tehdä, vaan täysi lamaantuminen ja yrityksen loppuminen. Monilla ihmisillä siis, ei toki kaikilla. Todetaan ykskantaan, että ei musta vaan ollut tähän.

Useimmilla ihmisillä on jonkunlainen kytevä huonona olemisen pelko. Tuntuu pahalta, jos kokee olevansa huono jossakin. Mikä on täysin absurdia silloin jos tekee jotain, mitä ei ole koskaan eläessään aiemmin tehnyt ja johon ei ole mitään pohjatietoja/taitoja. Kukaan ei synny koirakouluttajana, eikä siinä ole mitään outoa tai väärää ettei jotain asiaa osaa. Tärkeää olisi silloinkin pystyä kysymään ne oikeat kysymykset: miksi en osaa tätä? Tarvitsenko jonkun toisen pohjataidon ennen kuin tämän toisen asian opettaminen onnistuu? Ymmärränkö täysin, mitä tässä asiassa pitäisi tapahtua, vai voisikohan joku käydä sen vielä kertaalleen yksityiskohtaisemmin läpi?

Monet eivät edes kunnolla lähde kokeilemaan, ennen kuin toteavat että juu ei onnistunut. Yritys ja erehdys ovat hyviä opettajia myös koiran treenaamisessa, ja koirienkin kanssa pitäisi uskaltaa joskus vaan ottaa ja kokeilla, vaikka vähän metsään menisikin.

Este vai avuttomuus? Kysy kolme kysymystä
Joka ikinen näistä ylläolevista avuttomuuksista on kuulunut omasta suustani ja enemmän kuin yhden kerran. Ja täysin auliisti myönnän olevani täysin perseellepotkittava yksilö monessakin asiassa. Hyvä puoli tässä kuitenkin on se, että olen työni puolesta ammattimainen perseellepotkija, joten osaan potkia myös itse itseäni ja pyrin siihen etten jäisi kiinni omiin avuttomuuksiini.

Kun mietin itse omia avuttomuuksiani, olen huomannut että kolmen kysymyksen sääntö pätee useimpiin niistä. Eli mikäli haluan selvittää, onko jokin hankalaksi kokemani asia este vai avuttomuus, aloitan kysymällä kolme kysymystä. Tässä muutama esimerkki.

"Mulla ei ole treenikavereita, ei kukaan pääse mun kanssa treenaamaan silloin kun mulla olisi vapaa-aikaa ja kaikilla on vuorotyöt ettei voida sopia joka viikko treenejä samaan aikaan"
Kysymys numero 1: Milloin viimeksi olen aktiivisesti kysellyt treeniseuraa?
Kysymys numero 2: Onko se todellakin mahdotonta treenata viikottain, vaikka emme saisikaan sovittua aina samaa aikaa ja paikkaa?
Kysymys numero 3: Miten olisi helpointa tapa sopia viikottaiset treenit eri aikoihin joka viikolta?

Tämän avuttomuuden ratkaisuksi tuli ihan vaan kahden ihmisen suuruinen facebookryhmä, jossa sovitaan aina edellisellä viikolla seuraavan viikon treeniaika. Ei mikään suuren suuri homma saada aikaiseksi, mutta tätäkin treenikaverittomuutta ehdin märehtiä jo useamman viikon ennen kuin asiaa pysähtyi miettimään yhtään pidemmälle.

Toinen esimerkki: "En osaa opettaa koiralleni kaukokäskyjä"
Kysymys 1: Onko ongelma tosiaan siinä etten osaa opettaa kaukokäskyjä, vai siinä etten tiedä sen tehtävän oikeita kriteereitä ottaakseni ne huomioon koulutuksessa?
Kysymys 2: Mistä löydän tietoa sekä kaukokäskyjen opettamisesta että niiden kriteereistä, ovatko ne saatavillani?
Kysymys 3: Voiko joku auttaa minua kaukokäskyjen opettamisessa?

Usein ne kysymykset, joita kuhunkin avuttomuuteen kysytään, ovat sellaisia joihin itse löytää vastauksen - eli se avain oli koko ajan taskussasi, se piti vaan löytää ja ottaa käyttöön. Sen sijaan moni jää huokailemaan aika pitkäksikin aikaa sitä, kuinka hankalaa ja vaikeeta on, ja tekevät pienistä esteistä suurempia omassa päässään.

Minustako high performance -treenaaja? Osa 2: Selkeät tavoitteet

Monesti kun kysellään tavoitteita, vastataan vaan ykskantaan että mille koetasolle tähdätään. Ja on ihan totta että harvat treenaajat ovat kovin tavoitteellisia olematta jollain tavalla kisatavoitteellisia. Mutta koetavoitteet eivät itsessään riitä - ne eivät kannattele treeniä yksistään niin, että treenaaminen olisi niin tehokasta kuin se ideaalitilanteessa voisi olla. On todella tyypillistä, että etenkin aloittelevat treenaajat keskittyvät niin tulisesti siihen ensimmäiseen koetavoitteeseensa, että kaikki muu hämärtyy.

Jos ohjaaja treenaa saavuttaakseen alimman koetason ja tämä on ainoa tavoite, on hyvinkin todennäköistä että koetavoite kyllä täyttyy, mutta treenaamisen tehokkuudessa jatkoa ajatellen on puutteita. Usein hätäisesti kisoja varten kasaan pistettyjä liikkeitä joudutaan oikomaan ja tarkentamaan vielä pitkän aikaa sen jälkeen, kun haluttu tavoite on saavutettu ja seuraava rima on asetettu jo hieman korkeammalle. Toki tämä näkyy ihan jokaisella koetasolla, mutta luonnollisesti vähemmän ylemmissä luokissa.

Hyvät tavoitteet liittyvät koirakon toimintaan, ei tuloksiin: tavoitteena tehdä oikeasti hyvä seuraaminen; tavoitteena suoritusvarmuus; tavoitteena optimaalinen viretila. Silloin kun tavoitteet kohdistuvat koirakon toimintaan, saadaan aikaiseksi sellaista treeniä joka johtaa koe -ja kisatuloksiin.

Tärkeää on toki tietää, mitä kokeisiin vaaditaan ja kisoissa/kokeissa on käytävä jotta tuntuma siihen omaan optimaaliseen tavoitesuoritukseen pysyy kisakontekstissa.

Jos kaipaatte kielikuvaa siinä, minkälainen ero on toimintaan keskittyvien tavoitteiden ja tulokseen keskittyvien tavoitteiden välillä, kuvitelkaa syksyinen Köhniöjärven ranta:

Muutama vuosi takaperin haastoimme itsemme kaverini kanssa triathlonhaasteeseen. Yhtenä osana triathlonia oli uida Köhniöjärven yhdeltä rannalta toiselle. Saavuimme ystäväni kanssa rannan lähtöposteeseen melko samanaikaisesti, minä ehkä jopa hieman edellä. Minäpä siinä pärskimään kohti tavoitepistettä toisella rannalla, vettä polskutellen ja vimmatusti raajoilla sätkien, tulisesti voitonhaluisena ja hirveällä adrenaliinillä vastarantaa tavoitellen.

Varmaan on sanomattakin selvää, että tämä minun hyvä kilpailutoverini lipui tyynesti ohi täydellisellä uimatekniikallaan. Siinä vaiheessa kun kaverini oli rannalla, olin vielä puolivälissä matkaa täysin uupuneena ja tatti otsassa. Sovimme että ennen seuraavaa triathlonia kaverini saa luvan opettaa mulle vähän uimisen tekniikkaa. Palo päästä siihen loppupisteeseen oli varmasti molemmilla ihan sama, mutta toisella meistä oli ollut ajatusta siihen, minkälaista sen toiminnan pitää olla, jotta siihen tavoitteeseen päästään hyvällä tyylillä ja tehokkaasti.  

Minustako high performance -treenaaja? Osa 1: Vastuu omasta treenaamisesta.

Iso osa mun työstäni menee tällä hetkellä valmennusryhmien vetämiseen. Toko, rally, nosework ja kisaamaan tähtäävien pentujen valmennukset vievät siis viikon aikataulusta ihan sievoisen osan. Nämä ryhmät ovat ihan mielettömän palkitsevia, kun näkee samoja koirakoita pidemmällä aikavälillä kehittymässä haluamaansa suuntaan. Nämä ryhmät ovat myös hyvin motivoituneita treenaamiseen ja tekevät töitä sen harrastuksen eteen. Aika usein ryhmä alkaa kysymyksellä: "mitäs teillä on ollut työn alla?"

Niin, että mitäpä sulla on ollut työn alla? Jos tämä kysymys esitetään sulle joka viikko, onko sulla siihen joka viikko sellainen vastaus johon olet itse tyytyväinen?

High performance - treenaaja ei ensisijaisesti tarkoita treenaajaa joka on jatkuvasti kisaamassa ja saamassa hyviä tuloksia, vaan sellaista ihmistä joka ottaa vastuun omasta treenaamisestaan, saa paljon aikaiseksi ja jolla on selkeät tavoitteet ja vankka aie niiden tavoittamiseen. Treenaajan tasolla ei ole väliä, täysin aloitteleva harrastaja voi olla high performance -treenaaja, mutta usein siihen tarvitaan hieman ulkopuolista tukea, jotta treenaaja osaa asettaa oikeanlaiset tavoitteet.

Tästä kirjoituksesta meinasi lipsahtaa taas täysin ylipitkä tarina, joten jaoin sen taas useampaan postaukseen.

Minkälainen on high performance -treenaaja?


1. Vastuu omasta treenaamisesta

Miten niin vastuu omasta treenaamisesta? Eikö kaikilla ole vastuu omasta treenaamisestaan?

Kyllä, jokainen kantaa vastuun omasta treenaamisestaan, mutta jotkut treenaajat tekevät sen paremmin kuin toiset. Sellainen ihminen, joka ottaa vastuun omasta treenaamisestaan on aloitekykyinen, sinnikäs ja systemaattinen treenaaja.

Sitten taas on treenaajia, jotka pistävät kehittymisensä aika pitkälti toisten ihmisten harteille. Nämä ovat niitä ns. perseellepotkittavia treenaajia, jotka saavat aikaiseksi paljon ja saattavat olla hyvinkin taitavia kouluttajia, mutta he tarvitsevat jatkuvaa palautetta, kommentointia ja valmiiksi buukattuja kisoja treenatakseen. Tällaiset ihmiset voivat edistyä lyhyessä ajassa huikeasti, mutta heti jos joku perseellepotkimisen tukiverkostosta katoaa, se on sitten bai bai treenaaminen ja tervetuloa vitkuttelu.

Usein tällaiset treenaajat treenaavat kokeesta kokeeseen tai koulutuksesta koulutukseen. Eli pysyäkseen harrastuksessa kärryillä se motivaatio pitää ankkuroida sellaisiin kiintopisteisiin, joista on helppo pitää kiinni. Kuitenkin itse treenin anti näiden kiintopisteiden välillä jää usein hieman vajaaksi, koska oma aloitekyky ei riitä siihen, että koiraa veisi eteenpäin muutoin kuin se seuraava kiintopiste näköpiirissä.

Ohjaajat, joiden on vaikea ottaa vastuu omasta treenaamisestaan, hyötyvät usein tiiviistä vertaisryhmistä ja haasteista. Tällaiset treenaajat tarvitsevat myös nopeaa edistymistä motivoituakseen treenaamisesta.

Toinen hieman työläämpi, mutta äärettömän tarpeellinen tapa olisi tällaiselle hitusen vastuuta pakenevalle treenaajalle pitää treenipäiväkirjaa - joka monille on iso haaste. Myös mahdollisimman hienojakoisten tavoitteiden asettaminen on erittäin tärkeää, eli pyrkimys päästä pois ajatuksesta, että treeni tapahtuu ainoastaan seuraavaa koetta silmälläpitäen.

Toinen tärkeä asia tällaiselle treenaajalle on se, että treenaamisen pitää olla todella helppoa toteuttaa. Usein vastuunpakoilijatkin voivat tehdä huikeita ponnistuksia ja nähdä mielettömän paljon vaivaa yhden ainoan treenin takia, mutta usein se ongelma onkin nimenomaan treenaamisen jatkuvuuden saavuttamisessa.

Jotta treenaamisesta tulisi helppo ja luonteva ja ohjaajaa motivoiva osa arkea, tulisi puitteet pitää mahdollisimman paljon treenaamista tukevana. Tähän liittyy mm. koiran treeniruokien varastoiminen niin että ne ovat aina helposti käsillä, treeniliivi roikkumassa mahdollisimman näkyvänä naulakossa, sekä viikottaiset treenit sellaisessa seurassa, joka kehtaa myös vähän vaatia edistymistä niissä asioissa, jotka ovat olleet työn alla.